Dig up her bones

Nykyään kuuntelen musiikkia tosi vähän. Joskus vielä teinivuosien lopussa kuuntelin musiikkia melko paljon, soittolista pyöri koneella kokoajan. Jotenkin ehkä vain kyllästyin samoihin biiseihin, enkä löytänyt mitään uutta hienoa tilalle, ja kuunteleminen jäi vähemmälle. Nightwishiä olen fanittanut todella intohimoisesti, mutta sitäkin kohtaan intohimoni on laantunut merkittävästi. Todennäköinen syy on laulajan vaihtuminen, vaikka pidän bändistä yhä. Toinen syy on ehkä se, että viimeisimmillä levyillä on ollut enemmän pliisuja nääh-skipataan-tämä-biisejä kuin tajunnanräjäyttävän mahtavia kappaleita. 

Juttu on se, että vaikka löytäisin jotain uutta kuunneltavaa, tykkään usein vain parista biisistä, mutten koko tuotanosta. En siis jaksaisi maksaa lipusta päästäkseni esimerkiksi katsomaan keikkaa. Minulla ei ole enää lempibändiä. 

Tässä eräänä päivänä mieleni tuli yhtäkkiä vaihtaa puhelimeen soittoääni. Tai ensin tuli sellainen idea, että "tiedän mihin seuraavaksi vaihdan kun kyllästyn nykyiseen". Päätin kuitenkin etten halua kyllästyä nykyiseen (Motörhead & Girlschool - Please Don't Touch) ja vaihdoin samantien. Eli nykyään soi Misfitsin Dig Up Her Bones. Biisi jota rakastan, jota en ole kuunnellut pitkään aikaan. 

Eniwei, koska kukaan ei koskaan mulle kuitenkaan soita, eräänä aamuna päätin pistää kuulokkeet korviini ja kuunnella tuon biisin. Ja ah mikä ihana tunne siitä tulikin! Silloin tuli sellainen tunne, että ymmärrän tasan tarkkaan, mitä ihmiset tarkoittavat sillä, että eivät voisi elää ilman musiikkia. Suljin täpötäyden aamuruuhkabussillisen ihmisiä pois maailmastani, ja uppouduin kuuntelemaan Michale Gravesin ihanaa ääntä. Minulle tulee sen äänestä jotenkin ihan rakastunut olo. Sellainen että haluaisin tarttua tyynyyn ja rutistaa sen linttaan. En tiedä miksi. Älkää kertoko Danille!