Näytetään tekstit, joissa on tunniste zombies. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste zombies. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 7. maaliskuuta 2012
Ei mainoksia, kiitos!
Yöllinen kuvanmuokaus. Kuva on vanhalta kuvaussessiolta, muokkasin siihen uuden taustan, jonka löysin Googlesta. Ei muuta. :)
sunnuntai 29. toukokuuta 2011
Die Nazi Zombies
Viikko on jo vierähtänyt mainitsemistani kuvauksista, ja vihdoin kirjoitan lupaamani postauksen aiheesta. Huh kun ei nykyään ehdi edes blogittaa! :)
Kuvaukset järjestettiin - kuten tavallista - Blood Ceremonyn nettikauppaan Horror Shopiin myyntiin tulevaa paitaa varten. Koska olen Blood Ceremonyn postituslistalla, sain viestin sähköpostiini, että haussa on kolme mallia sekä maskeeraaja. Malliksi en ilmoittautunut, mutta koska kuvausten lähestyessä ei ollut vielä maskeeraajaa, ajattelin, että voisin hyvin kokeilla taitojani siinä tehtävässä. Sen jälkeen mukaan ilmoittautui myös toinen maskeeraaja. Kuvauksia edeltävänä päivänä sain viestin, jossa kerrottiin yhden malleista peruneen, ja niinhän siinä sitten kävi että itsekin päädyin malliksi.
Kuvauspäivänä paikalle ilmaantui kuitenkin vain minä ja eräs toinen malli, Susan. Lyhyellä varoitusajalla saatiin mukaan vielä kolmas malli, ja hyvin minä sain kaikki maskeerattua zombieiksi!
| Lateksista, kaurahiutaleista, vessapaperista ja paksusta meikkivoidekerroksesta - niistä ne on ne zombit tehty! Kuvassa minä ja Fallen Angel. Kuvaaja Sami Haavisto. |
| Kaurapuuroa naamaan! |
| Taiteilija itse. Kuva: Sami |
| Ei se ihan lähitarkastelussa näytä aidolta, mutta toimii kuvausmaksina! Ja hei - ensimmäinen kerta! |
| Buu! |
| Autetaan kaveria. Kuvassa Susan Silver. Kuvan otti Sami. |
![]() |
| Sami kuvaamassa Susania (sensuroitu!) |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)


