Sivut

perjantai 25. helmikuuta 2011

Vuosi sitten näytin tältä.

Toi tukka oli kauhee kun sillä oli kasvussa tommonen välivaihe, ja se oli liian paksu eikä asettunu mitenkään! 




Nykyään näytän tältä: 


251.

Mulla on kylmä. Ihan koko ajan täällä himassa. Sormet on kokoajan jäässä, ja nenä, persus ja kaikki paikat. Ulkona on aika viileetä, olette varmaan huomanneet. Kaiken lisäksi mun kaikissa paksummissa sukkiksissa on nyrkinmentäviä reikiä, tai sitten ne on niin kuluneet ja venyneet, että niistä näkyy jo läpi, eikä ne pysy ylhäällä.

Tänää lähdin vartavasten ostamaan itselleni välihousuja, eli siis sukkiksia tai leggareita. Seppälästä sai kolmet kahden hinnalla, ja ostin sitten sieltä.
Ja me kyllä Mashan kanssa suositellaan!


Etenkin noi vasemmanpupleiset thremo leggingsit! Ne on ihanan tuntuset, ja istuu päällä kuin ei olisvaatteita ollenkaan, ja ei varmasti pylly palele! Suosittelemme siis lämpimästi!

Tänään mun piti maalata, mutta yllätinkin itseni sitten ompelemasta verhoja.


Ei tullut ihan niin hieno kun olin ajatellu mutta nehän onki mun tekemät. :]

keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Ruokapostaus nro 2

Hei mä en tiiä mitä mulle on tapahtumassa!

Mä söin taas melkeen terveellisen aterian!


Ateria koostui siis Gordon bleu -pihvistä, joka on siis korppujauhotettu kanapihvi, jossa on sisällä kinkkua ja juustoa. Niitä saa kaupan pakastealtaasta, samasta paikasta mistä kalapuikkeleitakin.
Mutta mäpä en keittänytkään piffin kaveriksi riisiä. En edes pottumuusia. Eeei, minä revin lautaselleni SALAATTIA! Maustan sen raejuustolla. Ja se oli jopa hyvää.

Tiedoksi siis niille jotka eivät vielä tiedä: Minä olen (aina ollut) LIHANSYÖJÄ! Mua on pienestä asti kyllä pakotettu syömään ruuan kanssa salaattia ja mitä lie muita kasveja, mutta voi luoja kun voi joku maistua niin pahalta! Niin enpä ole siis paljon salaatti maistunut.

Ehkä nyt sitten voisi omilla ehdoilla syödä terveellisiä? :)

tiistai 22. helmikuuta 2011

Masha leikkii



maanantai 21. helmikuuta 2011

Näytelmämme

Ajattelin nyt jakaa tämän lukijoitteni kanssa, nimittäin näytelmämme esitykset ovat nyt käynnissä ja lippuja on vielä tukoittain saatavilla! 


Näytelmä perustuu nykyaikaan, ja on (toivottavasti) ajatuksia herättävä kertomus vieraantumisesta ja hylkäämisestä perheessä. Käsikirjoitus on selkeä, eikä mitään usein teatterille tyypillistä tekotaiteellista paskaa. Uskon että katsoja tajuaa tästä jotain! :D 


No, kun omat myyntipuheeni ovat tätä laatua, kopioin feisbuukista: 



PARHAISSAKIN PERHEISSÄ


Ohjaus Riikka Sarvimäki

Anna Krogerus (s. 1974) on tällä hetkellä yksi tunnetuimmista ja esitetyimmistä suomalaisista nykynäytelmäkirjailijoista.

Espoonlahden teatterin tulkinnassa keskeisiksi aiheiksi nousevat hylkääminen ja hylätyksi tuleminen.

Näytelmä kertoo Raakelista, jonka perhe on kriisissä. Perheen jäsenet ovat hylänneet toisensa, ja äiti Raakel yrittää epätoivoisesti pitää perheen koossa. Raakel ja hänen miehensä Risto ovat keskittyneet uransa edistämiseen, ja vapaa-aika perheen jäsenten kanssa on jäänyt kortille. Pikku hiljaa perheen jäsenet ovat vieraantuneet toisistaan.

Näytelmä pohtii sitä, kuinka ihminen voi yli-individualistisessa yhteisössä? Johtaako yhteisöllisyyden puute pahoinvointiin nyky-Suomessa? Riittääkö materiaalinen hyvinvointi takaamaan henkisen hyvinvoinnin? Yhteiskuntamme näyttää korostavan arvomaailmaa, joka tukee jokaista hoitamaan vain omat asiansa, mutta silti jokainen meistä kaipaa rakkautta ja huomiota.

On helppoa sulkea silmänsä asioilta, jotka eivät kosketa itseä, mutta mitä tapahtuisi, jos huomaisimme arkipäivässä tapahtuvan hylkäämisen? Mihin hylkääminen voi pahimmillaan johtaa ja minkälaista epäsuoraa hylkäämistä yhteiskunnassamme tapahtuu? Eläisimmekö paremmassa yhteiskunnassa, jos ottaisimme huomioon edes hitusen enemmän toisiamme?

Rooleissa: Ulla Anteroinen, Said Dakash, Henrik Forsberg, Jenna Hellsten, Anna Henttonen, Jonas Lindström, Matti Nojonen, Miia Nurmi, Inka Ristola.

ESITYSAJAT

Helmikuu 2011


SU 20.2. HUOM. klo 18
TI 22.2. klo 19

Maaliskuu 2011

TI 1.3. klo 19
SU 6.3. HUOM. klo 18
TI 8.3. klo 19
LA 12.3. klo 19
TI 15.3. klo 19
SU 20.3. HUOM. klo 18
TI 22.3. klo 19
LA 26.3. klo 19

SIJAINTI JA LÄHESTYMISOHJEET

Esitykset Matinkylän monitoimitalon teatterissa, Matinraitti 17, Espoo. 600m Isolta Omenalta.

Sijainti kartalla: http://goo.gl/maps/75E7

Reittiopas: http://www.reittiopas.fi/?to_in=matinraitti+17

Matinraitti on kävelykatu. Parkkipaikkoja on Matinkylän vanhalla ostarilla (ihan vieressä) ja ympäristössä.

LIPUT

Hinta 12€ / 5€ (HUOM. Vain käteinen)

Liput voi varata etukäteen puhelimitse tai sähköpostilla ja voidaan lunastaa lippukassalta 30min ennen esityksen alkua. HUOM. Maksu vain käteisellä!

Lippuvaraukset: 044 290 1075 (soitto, tekstiviesti tai viesti vastaajaan) tai sähköpostitse espoonlahden_teatteri@hotmail.com

Lähetämme kaikista varauksista vielä vahvistusviestin.

Lisää kuvia ja viimeisimmät tiedot: http://www.espoonlahdenteatteri.net/

Ruokapostaus nro 1

Tänään en ehtinyt syödä koko päivänä muuta kuin karkkia, paitsi aamulla vedin puuroa. Töitä oli neljään asti, ja siitä piti jatkaakin suoraan teatterille esitykseen, joka alkoi kuudelta. Mulla (Annan lisäksi) on kuitenkin enemmän maskattavaa kuin kaikilla muilla, joten kiirettä piti. Olisin ehtiny duunin ja teatterin välissä käydä pikaisesti ostamassa haukattavaa, mietin mielessäni jo Kampin K-marketin lihatiskin valmiita lämpimiä herkkuja... Kuitenkin kellon tullessa neljä, ei seuraavaa työvuorolaista näkynyt missään. Soitin työkaverille, että kai tämä muisti että tänään piti tulla tuntia aikaisemmin töihin. Luuristä kuului yllättynyt "MITÄ??"

No, suurinpiirtein vartin verran siinä kesti ylimääräistä, teatterille ehdin ajoissa, mutta herkut saivat kyllä jäädä K-marketin lihatiskiin. Onneksi näyttelijäkolleegani Jenna tarjosi juustoriisikakkuja, sekä kirjaimellisesti syötti mandariinia (koska omat kädet oli tukkaa laittamassa).

Koska jopa minunkaltaisellani namihirmulla on jokin raja tuolla jossain, oli mulla vähän ällö olo kun oli saanut pelkkää sokeripitoista koko päivänä. Kotiin tullessani kävin kaupan kautta, ja kokkasin itselleni oikein herkullisen aterian - joka oli kaiken lisäksi vielä terveellinen (minun mittapuulla)!

Kokeilin Naten reseptiä sovellettuna.


Pehmeästi pippurimarinoitua kanaa, ruokakermaa (joka on kasvirasvasta!), ranskankermaa, kanaliemikuutio sekä pussikasveja. Natte käyttää hunajamarinoitua kanaa, sekä mausteena currya ja hunajaa. Hunaja on kuulemma se ehdoton juttu, mutta uhmasin Nattea enkä ostanut sitä.

Lisäsin päälle vielä nokareen raejuustoa, ja tuli tosi herkkuruokaa!

Ja tän kanssa en edes syönyt riisiä. Ni ei tuu kato liikaa hiilareita (niitä on tullut ehkä muutama säkillinen päivän aikana).

Jälkiruuaksi oli pala tai kaksi suklaajuustokakkua, jonka oli saanut Natelta kotiinviemisiksi eilen.


Ihan vaan ettei ois liian terveellistä!
 Eikä ruoka ikinä näytä kuvissa yhtä herkulliselta kuin livenä.

perjantai 18. helmikuuta 2011

Kesä tule jo!

Tuleeko kesä nopeammin jos alkaa ostella kesäkenkiä? 

Itse ajattelin ainakin kokeilla, ja ostin tässä eräs päivä kuluvalla viikolla kahdet balleriinat, molemmat tarjouksessa! Minä en hirveästi balleriinoja omistakaan - eli siis minulla on yhdet. 

Bianco footwearista mukaan tarttuivat mielestäni ihan minun näköiset balleriinat -50%. 

Naten kanssa kiertäessämme Espoon keskuksen Entresseä, poikkesimme erääseen kenkäkauppaan, josta sai kahdeksaan euroon tällaiset: 

Kassalla myyjä kysyi huomasimmeko kaksi yhden hinnalla -tarjouksen. No, eipä siellä mitään kylttiä ollut, mutta saipahan Natte itselleen himoitsemansa valkoiset samanlaiset.  Kannatti siis käydä. 

Foorumin Seppälän outlet-osastolta löysin ihanan kauluspaidan. Sen nähdessäni tuli heti mieleen, että se näyttäisi tosi hyvältä vyötärökorsetin kanssa. Ja vielä jos lisäisimme hienon camee-korun niin avot! 


Kesän tuloa odotellessa! 

maanantai 14. helmikuuta 2011

Rakkauskakku


Leivoin täksi päiväksi elämäni ensimmäisen juustokakun! Tein siitä vanilja-kirsikkakakun. En meinannut mistään löytää kirsikoita, joten meinasin joutua tekemään mansikoista sen sijaan. Mutta sitten löysinkin sattumalta leivontahyllystäsokeroituja kirsikoita (olin etsinyt siis lähinnä pakastekirsikoita).

Keksimöhkäle taikinassa. Keksipohja lähti vähän repeilemään kun kaadoin taikinan sen päälle.



Koristelu sopii teemaan.
Aluksi piti tehdä kirsikoista kiillekerros, mutta päädyinkin koristelemaan kakun käsin.

Ihan hyvää oli! :) 

Reseptin löysin Kinuskikissalta. :

Pohja:
180 g Digestive-keksejä
75 g voita tai margariinia

Pohja:
Leikkaa irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperinpala. Jos omistat reunakalvoja ja haluat käyttää sellaista, laita sekin vuokaan tässä vaiheessa.
Laita keksit 2 litran vetoiseen minigrip-pussiin tai vastaavaan pakastuspussiin. Työnnä pussista ilmat pois sulkemisen yhteydessä.
Murskaa keksit painelemalla niitä kaulimella. Jatka kunnes keksit ovat hajonneet hienoksi muruksi.
Sulata voi kattilassa. Sekoita keksimurut ja voi kulhossa (tai säästääksesi tiskiä -> tyhjennä keksimurut pussista suoraan kattilaan ja hoida sekoittaminen siinä.
Painele keksi-voiseos vuoan pohjalle lusikan avulla. Jos käytät tavallisia keksejä (Digestive ym.), seos on murenevaisempaa ja voit painella sen tiiviisti pohjaa vasten. Täytekekseistä tehty seos jähmettyy tiiviisti muutenkin, joten tasoita pinta, mutta älä painele lujaa.
Anna seistä hetki, jotta pohja jäähtyy. Kaada vasta sitten päälle juustokakkutäyte. Voit toki tehdä pohjan valmiiksi jo edellispäivänäkin.

Täyte:
5 liivatetta
2 valkuaista
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 ¼ dl sokeria
4 dl kermaa
2 dl maitoa
1 vaniljatanko

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa valkuainen kovaksi vaahdoksi. Sekoita vatkaimella joukkoon tuorejuusto.
Mittaa kattilaan sokeri, kerma ja maito. Halkaise vaniljatanko ja laita puolikkaat kattilaan. Kuumenna liedellä koko ajan sekoittaen, kunnes kastike pulpahtaa. Poista vaniljatangon puolikkaat. Sulata liivatteet kuumaan kastikkeeseen. Jäähdytä hetki.
Kaada kastike valkuais-tuorejuustoseoksen joukkoon ja sekoita tasaiseksi (tarvittaessa vatkainta hyödyntäen). Kaada täyte keksipohjan päälle ja hyydytä jääkaapissa (3-4 tuntia tai kunnes täyte on selvästi hyytynyt).



sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Modelling

En muista olenko jo aiemmin maininnut, että olen nyt päässyt ensi kertaa malliksi Horror Shopin t-paitaan?
No mainitsen nyt: Olen päässyt ensi kertaa malliksi Horror Shopin t-paitaan! Kyseessä on voodoo-paita ja... no antaa kuvan kertoa itse.



i answer.

Noniin, sain kuin sainkin pari kysymystä uskollisilta lukijoiltani. Kiitos paljon - vaikka teitä saikin vähän potkia. 
Nyt siis saatte vastaukset kysymyksiinne, olkaa hyvät: 


 Kauanko olet tangossa keikkunut?
Aloitin tankoilun syyskuun alussa 2009, muistaakseni 4.päivä oli ensimmäinen tuntini. Käytin yhden kymmenen kerran kortin, jonka jälkeen tankoilin vaan kotona. Keväällä 2010 taisi tulla parin kuukauden tauko, samoin syksyllä 2010, jollon muutaman kuukeuden ajan pääsin tangolle ehkä kerran kuussa. 
Nyt olen taas aloittanut tankoilun ahkerasti uudestaan, haluan kehittyä siinä etennpäin. 


 Meinaatko asua pääkaupunkiseudulla toukokuunkin jälkeen?
Todennäköisesti, vaikka olen kyllä katsellut vuokrakämppia Tampereelta (ja täytyy sanoa että hinnat houkuttaa). Aion pyrkiä Nätyynkin mutta saa nähä miten käy. Luultavasti vuorossa olisi Hellsinki tai Vantaa. 

Onko villasukat kivoja?
Olen aika neutraali tämän asian suhteen. :D Pidän niitä kyllä kotona jos varpaita palelee, mutta harvoin kodin ulkopuolella. 

Mitä tekisit jos joku lahjoittaisi sinulle avoauton?
Riippuu ihan millainen avoauto. Todennäköisesti kuitenkin myisin sen, ja rahoilla voisin vaikka ajaa ajokortin ja ostaa jonkun pikkukopperon tilalle. Tai jotain muuta. 

Oletko 100 % hetero?
Joku juuri eilen sanoi ettei kukaan voi olla 100% hetero. No, siitä en mene takuuseen, mutta väittäisin olevani ~90% hetero. On hyvin epätodennäköistä että rakastuisin tyttöön mutta en pidä sitä mahdottomana. 



mihin sun vasen käsi osuu jos venytät sen suoraan sivulle ?
Pyykkikassiin. Sen ei kuuluisi olla siinä, vaan jääkaapin vieressä. 


Kiitoksia kysymyksistä! 



keskiviikko 9. helmikuuta 2011

Ask me

Muistuttaisin uskollisia lukijoitani kysymys-vastauspostauksestani, vielä ehditte laittaa kysymyksiä!

http://mortianna.blogspot.com/2011/02/ask-me.html


(Hei kamoon! Edes säälistä! Kaisu mä laitoin sulle ainakin sata kysymystä!)

maanantai 7. helmikuuta 2011

Palkkapäivä!

Tänään oli palkkapäivä, ja piti siis käydä kuluttamassa ansioitaan vähän, ja ostamassa tiettyjä tarpeitä, minkä ostoa olen viivytellyt palkkapäivään asti.

Nyt voin opetella tekemään juustokakkuja! 

Nyt voin opetella juoksemaan! 

No nää vaan tarttu heräteostona... 

Värjäsin tyvikasvuni piiloon!

Tällä voi nyt sitten pitä kunnossa mun rapsutuskysniä .


Tänään oli myös tankotunti numero neljä!

Tuntuu, että nyt aloin olla jo messissä! Ehkä se oli pinkin tangon taikaa (joka on muita kapeampi -> saa paremman otteen) tai sitten alan pikkuhiljaa taas päästä kärryille. Toukka (lue: perse edella puuhun) sujui kelvosti! Ilmainvertti tosin ei tullut vieläkään.

Tehtiin komboa polvi-reisipito -> cupido -> perhonen -> (vaaka-)skorpioni. Kokeilin komboa myös vasemmalta (olen todella toispuoleinen). Kaksonen ja skorppari menee nihkeästi väärältä puolelta, perhosta olen hädin tuskin saanut. Tänään sitten halusin kokeilla kuinka pitkälle saan kyseistä komboa, kun oikealta puolelta se meni aika helposti. Ja sain sen kokonaan!! Perhosineen kaikkineen! Okei, lantion kääntämien perhoseen oli vähän työn takana, mutta onnistui kuitenkin!

perjantai 4. helmikuuta 2011

Rapsutuskynnet

Eilen illalla teimme Mashan kanssa läpimurron!

Kävin sitä silloin tällöin vessassa rapsuttelemassa, ja olin huomaavani, että se puski aavistuksen verran päällään takaisin. Lopulta aloin vain ronskisti rapsuttaa sitä, eikä aikaakaan kun Masha antautui nautinnolle, puski antaumuksellisesti päällä kättäni ja pöntön takaa kuului tasainen, kumea kehräys! Kävi ilmi, että Masha on todella hellyydenkipeä otus.

  Pikku hiljaa sain kisulin houkuteltua ulos vessasta rapsutusten avulla, ja neiti uskaltautui ruokakupille minunkin nähteni. Lopulta istuskeltiin kaksistaan eteisen lattialla, ja Masha puski ja kehräsi ja nautti rapsuista! Kun sitten lähdin pois, Masha palasi takaisin vessaan vanhalle paikalleen.



Aamulla ja tänään päivällä jatkoin rapsuttelua, ja Masha rentoutui nopeasti. Yön aikana oltiin käyty vessalaatikollakin! Illalla se tuli kanssani taas eteiseen asti, ja uskaltautui jopa tänne huoneen puolelle, tähän tietokoneen nurkalle asti! Kun lopetin rapsutussession, ei Masha palannutkaan vessaan, vaan kävikin eteisen kynnysmatolle nukkumaan! Mahtavaa! Edistymme!



Tänään otin myös elämäni ensimmäistä kertaa akryylikynnet!
En ole aikaisemmin ollut niin rikas enkä turhamainen (anteeksi vain ;) ) että olisin maksanut kynsistä 60-100 euroa miltei kuukausittain. Nyt Naten kaveri Marjo kuitenkin teki nämä minulle melkoisen halvalla, joten halusin kokeilla, koska omat kynteni eivät vain kasva!





Näillä on nyt hyvä rapsutella! :)

keskiviikko 2. helmikuuta 2011

Ask me

Huomasin, että minulle on kertynyt 15 lukijaa - hei vaan!
Sen kunniaksi tarjoan teille aiiiiiinutlaatuisen tilaisuuden:

Kysy minulta mitä vain haluat tietää minusta.

Kirjoitan vastauspostauksen noin viikon päästä.

Kiitos kysymyksistä jo etukäteen. :)

tiistai 1. helmikuuta 2011

I think I saw a puttycat

Kävin taas tekemässä ostoksia tässä eilen. 


Ei vaatteita tai kenkiä tällä kertaa. 



Tästä sain haaveilla kauan ennen kuin löysin. 




Sitten tänään tulin teatteritreeneistä, ja löysin sängyn alta tämmöisen:


Eli siis mitä?

No.
Minulla on vakava sairaus. Lemmikkikuume. Siihen on olemassa lääkkeitä, mutta ne vain helpottavat oireita, eivät paranna sairautta. Niinpä Pomputin lähdön jälkeen minulla alkoi näkyä oireita jälleen.

Koska oman lemmikin hankkiminen olisi tyhmää, etenkin kun juuri luovuin pupustanikin, en voinut harkita sitä vakavasti. Niinpä selatessani kodittomia eläimiä internetissä, mieleeni juolahti, että sijaiskoteja tarvitaan aina! Niinpä tarkistin vuokranantajalta, saako kämppääni ottaa kissan, ja otin yhteyttä eläinsuojeluyhdistyksiin!

Masha löytyi täältä. Yhetyttä otettiin minuun nopeasti, ja minulle tarjottiin ensin Fredistä.  Sillä ilmeni kuitenkin allergiaa, eikä tiedetty koska se pääsee tulemaan Suomeen. Sen sijasta minulle tarjottiin Mashaa. Se on 5-vuotias entinen kotikissa, ja viettänyt miltei vuoden päivät eläinsuojalla Latviassa. Niinpä se saapui minulle tänään, 1.helmikuuta asumaan. Tosin itse en voinut olla ottamassa sitä vastaan, kun se tuotiin, sillä minulla oli pakolliset teatteritreenit. Onneksi kissojen ja minun ystäväni Kaisu lupautui tulemaan luokseni illaksi ottamaan Mashan vastaan (jonka jo uudelleennimesi Pähkinäksi). Kiitos paljon vielä Kaisu! Ja toivottavasti nuudelit maistui!

Nyt Pähkinäiseni lymyilee sängyn alla eikä uskalla tulla esiin. Vähän väliä kuuluu sähähdys, mutta se on vain aivastus, sillä Mashalla on nuhaa. Heitin sille raksun, mutta se vain haisteli sitä, ei tainnut syödä. Toivon tosi paljon että se uskaltautuisi pian esiin, sillä mun niin kovasti tekisi mieli halia kissaa!