Sivut

sunnuntai 31. tammikuuta 2010

Miau

Voisin haluta Miaudesignilta jotain. Vaikka jonkun näistä:


:3

perjantai 29. tammikuuta 2010

Uusi pesä.

Saatiin avaimet maanantaina.

First things first.



































 
^ Tämmönen kolo oli tyhjänä.


























Tapahtui mitä vain, on turvallista tietää, että on yksi asia mikä ei muutu:

 
Eli siis se että tuo setä istuu koneella. Pelaamassa tai tekemässä jotain siihen liittyvää. 

 
































Puputkin ovat löytäneet paikkansa kenkätelineen paikalta.

maanantai 25. tammikuuta 2010

Banaaninuttura

Tänään tein kavrulle kampauksen, kun se tuli mun harjotuspääksi kampaamoon. Työkaveri oli ehdottanut banaaninutturaa, ja sitähän me lähdettiin sitten soveltamaan. Lopputulos on kuitenkin tässä:












 

Ei kyllä hivo täydellisyyttä, mutta on ainakin onnistunut sinne päin. Pelkistetyt ja yksinkertaiset nutturat on kaikista hankalampia, koska niissä täytyy kaikki olla millintarkasti kohdallaan, koska muuten se näkyy heti.

Saatiin muuten tänään avaimet uuteen kämppään! \o/
Kivaaaaaaaa!!


lauantai 23. tammikuuta 2010

Pikkuhauvoja!

Meillä kävi yks päivä kylässä työkaverin koirat, ja näytin sitten Hauvelille (eli mun ukolleni) niiden kuvia, ja se sanoi että ne oli ihan kivoja.



Tänään mainitsin, että vitsi kun ois kiva tommonen kainalohauva, ja se tokaisi että pitää harkita.


Mä olin ihan et " O_o"

Siis mitä on tapahtunut, se edes suostuu harkitsemaan pikkukoiraa?  Se sanoi itse että se on kerrostaloon parempi. Mä sanoin että jos otetaan pikkukoira, se saa päättää rodun.Katseltiinkin niitä jo tuossa, ja sitten hamassa tulevaisuudessa voisimme ottaa yhden näistä:

tai


Tankotunti mumero 10!

Eilen mulla oli viimeinen tunti mun kymmenen kerran kortista! Tajusin paikan päällä, että kortin viimenen käyttöpäivä oli 31.12.2009, mutta ei se kuulemma haitannut mitään. meidän tunnilla oli mun lisäksi viisi, ja vaikka muut oli hyviä, mä en tuntenut olevani ihan huono!

Aloteltiin tankoilu spinnikomboilla. Ensimmäinen meni näin: kolmosjoutsen (vähän kuin tämä mutta kädet allekkain) - merenneito - korkkiruuvi. Seuraava oli kolmosjoutsen - joku-jonka-nimeä-en muista - merenneito takaperin. Seuraavaksi piti pyörähtää askeleella tangon ympäri, pyörähtää siitä ja mennä merenneitoon takaperin, seuraavaksi piti nostaa ittensä käsillä ylös merenneitoasennossa.

Siitä päästiin sitten ilmainvertteihin. Niitä mä en tietenkään osannut, no, juuri ja juuri jotenkin, mutta en oikeen nimeksi asti. Eli merenneitoasennossa kun roikkuu tangolla, pitäisi siitä saada jalat ylös inverttiin. Nou kän duu. sen jälkeen se olisi pitänyt vielä saada pyöriväksi. Kokeiltiin myös kehto pesäpallomailaotteella -> invertti.

Sitten alettiin kiipeilemään, harjotelitiin perhonen - vaakaskorpioni - perhonen -komboa. Sitten kokeiltiin jatkettua perhosta. Sitä mä en saanut. Sen jälkeen vesimiehestä jotenkin kummallisesti kiepsastiin kaksoseen (tosin mä tein väärin päin ja menin skorppariin) ja toiselle puolelle kaksoseen. Sitten yksi mikä oli kiva, oli harjoitus, missä käännyttiin invertistä oikeinpäin ilmassa. Eli se meni näin: Invertti - polvitaivepito - ja siitä oikeinpäin. Sitten siitä voisi jatkaa takanojaan, jolloin päästäisiin invertti-maha-tankoon-päin -> invertti-selkä tankoon-päin.

En muista tehtiinkö mitään muuta, ei varmaan. Mutta nyt en voi harjotella kotona, koska mulla on lihakset niin kipeet, ja otin jo tangon pois. :( Yhyy.

Lippu

Sujuu paljon paremmin toiselle puolelle!


Sorrie muuttolaatikkosotkut. 

torstai 21. tammikuuta 2010

Värjättiin muuten otsatucca.

Palasin vanhaan otsatucca-on-erivärinen-tyyliin.


tiistai 19. tammikuuta 2010

Herrakerho

Yleensä kun lisään kuvia kaikkialle, pyrin jakamaan parhaat kuvat niin, että voin lisätä feissariin, blogiin ja irkkikalleriaan kuvia ilman että kaikkiin tulisi samat kuvat. Nyt on mulla kuitenkin Herrasmiesten kerholta vain yksi kuva itsestäni, joten laitan sen nyt joka paikkaan.

Tässä.

Lippua tossa yritin. Ihan hyvin se sujuu mun mielestä.


maanantai 18. tammikuuta 2010

Vanhan kämpän muistelua.


Joulu-Tomppa ja monessa kuvassa taustalla esiintyvä pylly <3 




Ruokapöytä on pynttäytynyt. 


Kylpäri.



Olkkarimakkarisotku. ^__^



Korukotka <3



Partsimaisema.



Keittiöeteinen.



Mun lempihuone (koska olen itse sen laittanut!)




 Joka ilimansuunnasta.



Pörsylä päässyt kuvaan.



Jäniskevennys.

Tui tui!





perjantai 15. tammikuuta 2010

Me muutetaaaaaan!!

Käytiin tänään tekee vuokrasoppari!

Muuttolaatikoita ja -apua otetaan vastaan!

maanantai 11. tammikuuta 2010

sunnuntai 10. tammikuuta 2010

Jousimies.



















Tässä se mun pömppömahainen jouskari nyt sitten on!

lauantai 9. tammikuuta 2010

Ami

Ami on nyt muotovalio.





 





torstai 7. tammikuuta 2010

Bow and arrow

Sain tänään tehtyä uuden liikkeen, bow and arrow'n eli jousimiehen! Mutta mun kamera on Chinchillalla, joten en voinut pistää Hauvelia ottamaan kuvaa siitä. Laitan sen myöhemmin.

Mutta se liike näyttää tältä:
http://www.tankotanssi.fi/wp/wp-content/gallery/taso-2/jousimies.jpg

paitsi että mulla ei ollu kädet noi, vaan näin:
http://www.tankotanssi.fi/wp/wp-content/gallery/taso-2/kyynarpaaseisonta.jpg

Voisin ensi kerralla kokeilla tuota "oikeaa" vesimiestä ja samalla tätä:
http://1.bp.blogspot.com/_uXSou5CRQLs/SYrx_nsyesI/AAAAAAAAAFU/GnezLlReXG8/s200/iguana.jpg

tiistai 5. tammikuuta 2010

Tucca kautta aikain.

Lennillä oli vähän tämän kaltainen merkintä blogissaan, ja siitä mä päätin, että haluan nyt jakaa teidän kanssanne mun hiuksien elämänkerran.





Tältä mun tukkani näytti kun mä olin luultavasti yksivuotias.
En kuitenkaan alota ihan näin kaukaa, vaan hyppään suoraan teini-ikään, koska ei mulla lapsena tukka ihan kauheesti muuttunu.
















Tämä oli ysin päättäjäisistä. Värjättiin sävytteellä mustaksi. Värjäsin mustaksi ekaa kertaa, hurjaa!




Tämä oli muistaakseni ysillä. Tai lukiota edeltävänä kesänä. Jasun kanssa värjättiin jollain sävytteellä, ja väri ei riittänyt, joten jätettiin kivasti eriväriset latvat.

















Lukion tokalla leikkasin otsatukan. Oma väri.


Tämä oli lukion kolmannen alussa, oma luonnollinen väri. Tossa mulla oli otsatukka vedetty ylös.






Tässä näkyy hienosti mun sivuotsis. Rajain kuvaa ettette nää mitä mä tässä kuvassa teen. Kuva on pari viikkoa edellisen jälkeen.
















Marraskuussa lukion kolmannella värjäytin tukkani kaksiväriseksi kuvan mukaisesti. Ja leikkasin otsatukkaani taas eteen. Tämä kuva on seuraavalta huhtikuulta. Näytän ihan mieheltä.



















Tämä ihan kammottava kuva on juhannukselta. Otsis on kasvanut ja väri haalistunut.








Seuraavassa heinäkuussa näytin vähän paremmalta. Tukka värjätty ja otsis kasvaa sivulle.


Joulukuussa vaihdoin sitten väriä juuri ennen lakin saamista. Puna-musta vaihtui sini-mustaksi.


Otsis kasvaa yhä sivulle.





























Sinistä pidin, mutta tyvikasvun takia värjäsin välillä punaisella kestovärillä. Se ei ollut niin hyvännäköinen.



















Huhtikuussa värjäsin taas punaisen päälle sinistä.


















Toukokuussa kyllästyin tyvikasvuun, ja värjäsin otsatukan mustaksi. Takatukan jätin kuitenkin siniseksi.

























Kesäkuussa näytöksien loputtua sain vapaat kädet tukkaani ja leikkasin iiihan lyhkäsen otsatukan.

















Lopulta elokuussa sain hiuksiini liilaa, jota olin halunnut jo kauan. Se ei tosin kestänyt pitkään.
















Tästä näkee mun otsatukkani uuden muodon, leikkasin siitä tuiman! Eli tuollasisen loivan kolmion muotoisen terävän. Lopulta kuitenkin leikkasin sen päin pyllyä, joten vedin taas suoraksi.

Sininen teki comebackin hiusten vaalennuksen jälkeen.
Se helposti taittui vihreäksi.
Eli nyt siitä puhuttiin turkoosina.

Näytän läskiltä.





Sitten kun sain joulukuussa värjäyttää tukkaani kampaamossa vedettiin vanha turkoosi piiloon, ja leitettiin otsatukkaan liilaa! Ja nyt se liila ainakin pysyy, koska se on Elumenia. Sitä sais tosin olla enemmänkin.

Musta ei ole enää musta vaan tummanruskea. Aattelin vähän kasvattaa sitä pois, ja miettiä sitten miettiä mitä haluan tehdä tukalle.