Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste perrrkele. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste perrrkele. Näytä kaikki tekstit

torstai 22. syyskuuta 2011

Masistus. 

Tankoilin eilen, silmälläpitäen erästä kilpailua, johon toivoin osallistuvani, mutta kaikki on niin säälittävää rävellystä, että oikeasti annan olla. En osaa tehdä kunnon koreografiaa, saati sitten esittää sitä näyttävästi. Kädet hikoo niin etten pysy tangolla, pulssi hakkaa ja naama hohkaa kirkuvan punasena, sitten tulee niin kuuma, että jumitun tankoon. Kunto ei kestä koreon tekemistä edes pätkissä. Voi vitun vittu. 

Ja nyt en halua kuulla yhtään kannustuspuheita. Kukaan muu ei ole nähnyt mun yrittävän koreota kuin minä itse. 
Tuntuu että tällä hetkellä inhoan tankoilua. Silti on kauhea hinku tangolle. Mutta yksin ei vaan jaksa! 



Noniin. 

Päivän asu oli tämän näköinen: 



Sitten tuohon vielä nahkatakki päälle. Kun mentiin ulos.
Käytiin töitten jälkeen Omenassa vähän shoppaamassa, ostin yhdet housut ja kolmenpakkauksen tankoilusortseja. Jos vaikka oppisin joskus tankoilemaan taas. 


Huono kuva mutta tässä ollaan jo enkä jaksa ottaa uutta. 
Nyt meen lukemaan autokoulukirjaa, kun en ole juttelutuulella. :[ 

perjantai 2. syyskuuta 2011

Megavitutuksen resepti:

Tässä tulee pitkä kiukkupostaus, ja vastaus siihen, miksen ole voinut/ei ole huvittanut päivittää taas aikoihin.

Kun muutin Töölöstä pois, en voinut jatkaa Elisan nettiliittymääni. Menin sitten lähimpään nettiliittymälafkaan hakemaan uutta, ja se sattui olemaan Sonera. Myyjä myi minulle nettitikun, jonka otin vastaan hieman epäilevästi.  Sitä ennen jouduin ramppaamaan usein edestakaisin, ennenkuin minulle saatiin asiakkuus tehtyä. Kahden viikon kokeiluajan tikku toimi kuitenkin hyvin - ja jonkin aikaa sen jälkeenkin, mutta pian maksimiraja kuitenkin täyttyi, ja netti alkoi toimia todella hitaalla. Marssin liikkeeseen, ja sanoin, että haluan kiinteän nettiliittymän, ja teimme myyjän kanssa uuden sopimuksen. Myyjä myös nopeutti tikkuliittymääni väliaikaisesti.

Viihdepaketin oli määra saapua ovelleni viikko sopimuksenteon jälkeen, ja netin piti alkaa toimia seuraavana päivänä. Kuljetuspalvelun kuriiri saapuikin tiistai-iltana, ja avasin tohkeissani paketin ja kummastuin: Digiboksi, käyttöohjeet, läjä johtoja... Ei modeemia?

Seuraavana päivänä menin taas liikkeeseen, ja kysyin, eikö pakettiin kuulunut modeemia, vai saisinko sen kenties nyt liikkeestä mukaani. Myyjä oli ihmeissään, mutta uskoi modeemin tulevan perässä. Kehotti perjantaina soittamaan lähetteessä olevaan numeroon, jos ei mitään kuuluisi. Perjantaina kaivoin lähetteen, eikä siinä ollut ainoatakaan puhelinnumeroa.

Maanantaina menin TAAS liikkeeseen, ja valitin puuttuvasta modeemista. Tällä kertaa eri myyjä soitti -...jonnekin, ja selvitti asiaa. Kertoi sitten, että nyt pitäisi modeemi olla tulossa, ja ihan parin päivän sisällä pitäisi saapua. Pari päivää meni, meni kolme päivää, ei näkynyt, ei kuulunut. Torstaina menin jo melkoisen kiukkuisena liikkeeseen, jälleen. Ensimmäinen myyjä kuunteli ensin kiukkuni, jonka jälkeen soitteli - taas. Viisastuneena myyjä kertoi, että olivat kuriirit kuulemma yrittäneet soittaa minulle kolmesti keskiviikkona. Juuri silloin akkuni oli ollut loppunut, mutta sain sitä ladattua, niin että kännykkä oli pois päältä ehkä pari tuntia. Eli eivät kovin pitkällä aikavälillä olleet soitelleet. Ja työaikana. Eihän kaikki edes pysty vastaamaan puhelimeen työaikana! Olivat sitten kuulemma lähettääneet postissa jonkin SOITTOPYYNNÖN, jossa olisi numero johon minun ITSE pitää soittaa.

Tänään, perjantaina ei ollut tullut mitään postia minulle.  Kihisin raivosta soittaessani Soneran liikkeeseen. Myyjä lupasi taas soitella, ja soittaa minulle sen jälkeen.

Lähdin töistä kotiin, ja noin puoleentoista tuntiin ei kuulunut myyjän soittoa. Lopulta kotimatkalla kävin taas liikkeessä, ja myyjä kertoi, ettei hänelle oltu vastattu soittaessa sinne jonnekin minne ne myyjän soittelevat. Keskushermostoon... Kuningatarmuurahaiselle...

Helvetin kiukkuisena jatkoin kotiin, ja lopulta myyjä soitti. Oli kuulemma juuri tuotu lähipostiini modeemin kokoinen paketti! Olin myös saanut tekstiviestillä lähetystunnuksen. Kirmattiin Danin kanssa vitutuksen laantuessa postiin.

No vitut siellä mitään pakettia oli.

Postineiti epäili, että se on jossain Kilon terminaalissa, mutta ei voinut soitella sinne, koska siellä ei olisi kukaan enää vastannut, koska kello oli yli neljä. Eli maanantaille menee. VITTU MAANANTAILLE!! En ymmärrä, miksi minulle tuli lähetystunns tekstarilla, ja soneramyyjälle kerrottiin 1,64 kg:n paketin olevan lähipostissani, jos pakettia ei ole missään? Tämä on siis (on jo pitkään ollut) uskomatonta, naurettavaa perseilyä! Olen melko varma, etten saa nettiani vielä maanantainakaan, mahdankohan saada koko ensi viikon aikana! Ja väliaikainen nopeutus tikkuunkin on täyttynyt, ja yhden kuvan avaaminen kestää noin 20 sekuntia. Arvaatte varmaan miksen jaksa kovin nyt blogittaa ja latailla kuvia.

Jos olette ottamassa uutta liittymää, älkää, hyvät ihmiset, olko missään, missään tekemisissä Soneran kanssa.


torstai 29. heinäkuuta 2010

Miten saan mun vanhan ulkoasun takasin? Eli miten pääsen eroon tosta uudesta ulkoasusysteemistä, mikä bloggeriin on tullut?

Selasin niitä ja painoin yhden kohdalla "Käytä Bloggerissa" mutta sitten muutinkin mieleni. Miten saan tän typerän malllin vittuun?

tiistai 6. heinäkuuta 2010

Tuska + Virgin Oil II, III & IV

Perjantaina aloitin iltani menemälla Kaiselin synttäreille. Kun laittauduin, kokeilin taas jälleen asetella tekoripsiä itselleni (mikä on osoittautunut ärsyttävän vaikeaksi edellisillä kerroilla), ja tällä kerralla sain ne pysymään, ja asettumaankin aika hyvin!






Synttäerillä paistolevyiltiin vartaita ja juotiin boolia, lopuksi oli vielä tietty kakkua.


Kovin pitkäksi aikaa en voinut kyllä jäädä, koska illaksi piti suunnata taas sukulaisnaapurin kanssa taas Virginiin leimoja myymään.


Perjantain oli Virginissä niin vilkasta. Tässä minä rahastan sisäänpääsyä:


Tältä mä näytin perjantaina.

Lauantaina mentiin Tuskaan.

Look oli lauantaina aika iisi, en ehtiny laittaa mitään korusteita enkä niittejä. Meikissä ei mitään kummallista.


Vaatteet oli sitte tämmöset:


Lauantaina lähinnä vaan hengailtiin ja katteltiin bändejä etäältä. Kamelot oli ainoa joka oikeestaan yhtään kiinnosti, ja sitä menin kattomaan mun Menninkäiskaverini kanssa eturivistä. En oo koskaan ennen ollu eturivissä! En ollut kuitenkaan loppuun asti, koska piti metsästää sukulaisnaapuri, jotta päästiin ajoissa töihin. 
Virginiin tuli hirveesti porukkaa, eikä ehitty ottaa yhtään kuvia. 


Sunnuntaina himasta lähtiessäni näytin tältä. Sukulaisnaapuri yllytti mua laittamaan minisortsit (ai kauhia!) ja onneksi laitoinkin, koska se oli todella kuuma päivä. 

Sukulaisnaapuri meni fanittamaan Turmion Kätilöitä, minä tapailin tuttuja sillä aikaa. Sitten menin kattomaan W.A.S.P.:ia, ja sain ihan hyvän paikan. Se oli kiva keikka, oisisvat voineet soittaa kauemminkin. 






Sain toimeksiannon kotoa ostaa Varustelekan kojusta koppalakin, ja sehän sopi vallan mainiosti mun sen päiväseen asuun. Ostin Tuskasta myös nuo vinot aurinkolasit. 


Ja hei! Joku jätkä oikeesti tuli kysyy multa englanniks että saako se ottaa kuvat ittestään mun kanssa, koska olin kuulemma niin hyvännäkönen! :DDD 
Suostuin tietty. :P 

Sunnuntaina tapastin paljon uusia ja vanhoja tuttuja (enimmikseen vanhoja). Illaksi mentiin taas töihin Virgin Oiliin ja monet tykkäs mun hatusta. Paitti yks jätkä. 
Illan päätyttyä malko aikasin, käytiin yläkerrassa vilkasemassa kun Kiuas soitti, ja sitten suunnattiin PRKL clubille yksille. Sukulaisnaapuri tarjos mulle Jallupaukun. Hyyyyi kun oli pahaa! x]


Mut mun hattu vaan on niin hieno...

Jatkoja. 

sunnuntai 28. helmikuuta 2010

Fukk!

 
 

Nuo kuvat on otettu sillon, kun tiputtelu oli jo lakannut. 

lauantai 27. helmikuuta 2010

Perkele

Jostain syystä tämä mulkku ei anna mun muokata hiihtolomapostausta alla, joten jos se päättyy talvimaisemakuviin, klikatkaa sen alla olevaa "lisätiedot" -linkkiä.

Katsokaa myös Pörsylän talviulkoilut TÄÄLTÄ

Hiihtoloma

Jos tämä onneton paskapostaus loppuu lumimaisemakuviin, klikatkaa sen alla olevaa "lisätietoja" -linkkiä. Vittu että on vaikeeta! 

Minulla oli tässä viikon autuas vapaus. Kohtaa se on ohi ja mua kiukuttaa ihan hirveästi. En haluis mennä kouluun, koska meillä on ihan idarikursseja, paitti ehostus.

Eniwei.
Viimeviikonloppun tuskin tein mitään tähdellistä. Maanantaina aloin pistää Tomppa-tolppaa kasaan, sillä tarkoituksena oli ottaa se Biteylle mukaan, kun pystysettäis se sen kotona ja otettas hienoja kuvia! Kohtasin kuitenkin pieniä vastoinkäymisiä...
 
Nuo penteleet eivät irronneet toisistaan (kaksi isointa ja kaksi pienintä). Lopulta kokeilin tämmöstä ovelaa konstia: 

Toinen tikku pitää vastaan, ettei palikka pääse pyörimään, ja toisella palikalla kiskon auki. Kahdessa isommassa se taktiikka toimi, mutta nuo pienet ei vaan auenneet millään!  Ei siinä muuten olisi mitään ongelmaa, koska nuo on niin pieniä, mutta kun ne ovat väärin päin. No, ovat sitten jatkossakin. 

 Biteyllä ei sitten kuitenkaan otettu kuvia, mutta pulkkamäkeen päästiin. Sieltäkään ei ole kuvia, mutta ainakin Luna oli iloinen...
å
eskiviikkona mulla oli kauhean tylsää, ja päätin sitten purkaa sen Pörtsiin. Vein sen pihalle. Se neutti täysin siemauksin.  

 
 Samana päivänä vein myös Amin ja Cindyn lenkille. Niistä en ottanut kuvia, mutta otin pari räpsyä lumimaisemista! 



  


Tää paska firefox kaatuu koko ajan ja mulla menee hermot!! 




Pörsylällä oli onkelma. 

 
Sillä kasvoi peukunkynsi  tassuun kiinni. Vietiin se perjantaina eläinlääkärille, ja samalla rokotettiin molemmat kissat. 


Pörsylä takkutukka pääsi myös kylpyyn. 

Illalla minä paistoin käyhiä ritareita, jotka näytti ihan pupuilta. : >3 

ainiin. Värjäsin myös sen ruman värisen otsatukkani. 





keskiviikko 10. helmikuuta 2010

Hei hei, pikku tyttö

 
 
 
Gin 
Gini, Kinkura
16.5.2008 - 10.2.2010

tiistai 24. marraskuuta 2009















Olin tänään eläinkaupassa ja siellä oli pienen pieniä viiriäisiä! Mä haluan tuollaisia palleroita!

P.s. Mulla menee ihan just hermo tän bloggerin kanssa, ei voi kuvien laittaminen olla näin helvetin vaikeeta! Siirryn kohta takasin livejournaliin... >:(