Sivut

perjantai 2. syyskuuta 2011

Megavitutuksen resepti:

Tässä tulee pitkä kiukkupostaus, ja vastaus siihen, miksen ole voinut/ei ole huvittanut päivittää taas aikoihin.

Kun muutin Töölöstä pois, en voinut jatkaa Elisan nettiliittymääni. Menin sitten lähimpään nettiliittymälafkaan hakemaan uutta, ja se sattui olemaan Sonera. Myyjä myi minulle nettitikun, jonka otin vastaan hieman epäilevästi.  Sitä ennen jouduin ramppaamaan usein edestakaisin, ennenkuin minulle saatiin asiakkuus tehtyä. Kahden viikon kokeiluajan tikku toimi kuitenkin hyvin - ja jonkin aikaa sen jälkeenkin, mutta pian maksimiraja kuitenkin täyttyi, ja netti alkoi toimia todella hitaalla. Marssin liikkeeseen, ja sanoin, että haluan kiinteän nettiliittymän, ja teimme myyjän kanssa uuden sopimuksen. Myyjä myös nopeutti tikkuliittymääni väliaikaisesti.

Viihdepaketin oli määra saapua ovelleni viikko sopimuksenteon jälkeen, ja netin piti alkaa toimia seuraavana päivänä. Kuljetuspalvelun kuriiri saapuikin tiistai-iltana, ja avasin tohkeissani paketin ja kummastuin: Digiboksi, käyttöohjeet, läjä johtoja... Ei modeemia?

Seuraavana päivänä menin taas liikkeeseen, ja kysyin, eikö pakettiin kuulunut modeemia, vai saisinko sen kenties nyt liikkeestä mukaani. Myyjä oli ihmeissään, mutta uskoi modeemin tulevan perässä. Kehotti perjantaina soittamaan lähetteessä olevaan numeroon, jos ei mitään kuuluisi. Perjantaina kaivoin lähetteen, eikä siinä ollut ainoatakaan puhelinnumeroa.

Maanantaina menin TAAS liikkeeseen, ja valitin puuttuvasta modeemista. Tällä kertaa eri myyjä soitti -...jonnekin, ja selvitti asiaa. Kertoi sitten, että nyt pitäisi modeemi olla tulossa, ja ihan parin päivän sisällä pitäisi saapua. Pari päivää meni, meni kolme päivää, ei näkynyt, ei kuulunut. Torstaina menin jo melkoisen kiukkuisena liikkeeseen, jälleen. Ensimmäinen myyjä kuunteli ensin kiukkuni, jonka jälkeen soitteli - taas. Viisastuneena myyjä kertoi, että olivat kuriirit kuulemma yrittäneet soittaa minulle kolmesti keskiviikkona. Juuri silloin akkuni oli ollut loppunut, mutta sain sitä ladattua, niin että kännykkä oli pois päältä ehkä pari tuntia. Eli eivät kovin pitkällä aikavälillä olleet soitelleet. Ja työaikana. Eihän kaikki edes pysty vastaamaan puhelimeen työaikana! Olivat sitten kuulemma lähettääneet postissa jonkin SOITTOPYYNNÖN, jossa olisi numero johon minun ITSE pitää soittaa.

Tänään, perjantaina ei ollut tullut mitään postia minulle.  Kihisin raivosta soittaessani Soneran liikkeeseen. Myyjä lupasi taas soitella, ja soittaa minulle sen jälkeen.

Lähdin töistä kotiin, ja noin puoleentoista tuntiin ei kuulunut myyjän soittoa. Lopulta kotimatkalla kävin taas liikkeessä, ja myyjä kertoi, ettei hänelle oltu vastattu soittaessa sinne jonnekin minne ne myyjän soittelevat. Keskushermostoon... Kuningatarmuurahaiselle...

Helvetin kiukkuisena jatkoin kotiin, ja lopulta myyjä soitti. Oli kuulemma juuri tuotu lähipostiini modeemin kokoinen paketti! Olin myös saanut tekstiviestillä lähetystunnuksen. Kirmattiin Danin kanssa vitutuksen laantuessa postiin.

No vitut siellä mitään pakettia oli.

Postineiti epäili, että se on jossain Kilon terminaalissa, mutta ei voinut soitella sinne, koska siellä ei olisi kukaan enää vastannut, koska kello oli yli neljä. Eli maanantaille menee. VITTU MAANANTAILLE!! En ymmärrä, miksi minulle tuli lähetystunns tekstarilla, ja soneramyyjälle kerrottiin 1,64 kg:n paketin olevan lähipostissani, jos pakettia ei ole missään? Tämä on siis (on jo pitkään ollut) uskomatonta, naurettavaa perseilyä! Olen melko varma, etten saa nettiani vielä maanantainakaan, mahdankohan saada koko ensi viikon aikana! Ja väliaikainen nopeutus tikkuunkin on täyttynyt, ja yhden kuvan avaaminen kestää noin 20 sekuntia. Arvaatte varmaan miksen jaksa kovin nyt blogittaa ja latailla kuvia.

Jos olette ottamassa uutta liittymää, älkää, hyvät ihmiset, olko missään, missään tekemisissä Soneran kanssa.


3 kommenttia:

  1. Tiesin että tolla firmalla on asiat takussa mutta että NOIN pahasti... mahtavaa mahtavaa.

    VastaaPoista
  2. Silloin koko sen melkein 5 vuoden ajan, kun asuin Stadissa, en käyttänyt mitään muuta nettipalvelun tarjoajaa kuin Welho (eikä siis se DNA-paska, vaan se real thing). Koko tuon 5 vuoden aikana, netti pätki KAHDESTI. Samalla myös nostivat nopeutta kahdesti nostamatta kuukausihintaa, joten suosittelen enemmän kuin paljon!

    Sonera viihde -paketti sensijaan, en tiedä johtuuko siitä, että miehekkeelläni on ollut Soneran netti jo melkein 7 vuotta, niin saimme oman pakettimme alle viikossa, täysin toimivana.

    Mut toivon todella, et saat nettis parempaan kuntoon! :)

    VastaaPoista
  3. Danikin niin innossaan juoksi mun kanssa postiin ja oli ihan kyrpä otsassa kun ei saanutkaan nettiä. Epäilen, onko se paska vielä maanantainakaan perillä. Tai jos on, niin siellä on varmaan toinen digiboksi... Mullakin ois maanantaina melko kiire töiden jälkeen, joudun myöhästymään omista menoistani kokoajan tän takia!

    VastaaPoista