Sivut

lauantai 31. maaliskuuta 2012

Cindy (ja uusi pöytä) tuli taloon!

Kukas se tulikaan kylään!


Äitini ihana Cindy-koira!

Viime kerralla kun Cindy oli kylässä (kesällä) se pelästytti Masun pahanpäiväisesti, ja Masu vietti katonrajassa koko vierailuviikonlopun. Tällä kertaa varauduttiin vähän paremmin. Kissat olivat ensiksi olohuoneessa, josta näkivät Cindyn lasioven läpi. Pikkuhiljaa saivat tuijotella ja haistella toisiaan ovi auki, ja Cindykin käyttäytyi asiallisesti.

Pikkucissa painii ja leikkii ihan innoissaan Cindyn kanssa, Cindy vaan ei oikein tiedä mitä se katti oikein touhuaa. Masu jopa lasketutuu vähän väliä alas sängyltä - parhaimmillaan Masu nuuskutteli Cindyä jo 40 cm:n päästä. Silti pitää sähistä jos koira tulee liian lähelle. Mutta edistys on huimaa Masulla. Luulen, että Nemin vierailu teki hyvää Masulle.

Cindykin oli eilen mukana, kun töiden jälkeen lähdin hakemaan meille uutta ruokailuryhmää. Sain sen kivaan tarjoushintaan Tuusulan Metropolista 
Se on vähän kompaktimpi kuin edellinen lasipöytämme (joka näkyy edellisessä postauksessa) ja todella upea!



Tietokoneeni on edelleen parkerattu keittiöön, koska minulla ei ole vielä tietokonepöytää. Siihenkin tulee muutos jossain vaiheessa. Ja uusi sänky saadaan torstaina!

Niin, jos jollakin on tarvetta ilmaiselle 120 cm leveälle sängylle, kommenttia alle vaan! 

keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Kollaasi vol 3

Huuh! Oon tehnyt pitkää päivää töissä ja oon ihan poikki! Niin mä oon nykyään taas töissä, en ole varmaan sanonut. Oon teipparina, teipaan kaikkea missä teippi pysyy kiinni. Vaikka aina se ei pysykään mutta sitten pistetään pysymään.

Tarkoitukseni ei ollut mitään sen kummempaa kirjoittaa,  kuvassa erään päivän LOTD, mutta en edes muista minkä päivän.

Sitten kuvia keittiöstä, kerroinkin jo aikasemmin, että olen muuttanut tietokoneineni keittiön pöydän ääreen, ja siirtänyt tommosen hyllykön keittiöön. Ennen se oli makkarissa osina, kaksi osaa toimi mun kehnona tietokonepöytänä. Nykyinen järjestely on parempi. Tosin meille kyllä on tulossa huomenna uusi ruokapöytä, jonka bongasin huonekaluliikkeestä, jota oltiin teippaamassa! Ruokailusetti, sain pakettihintaan alennuksella! :) Tosi makeen näkönen, näätte myöhemmin. Olisin halunnut pari sohvaa ja kattokruununkin, mutta ihan niin paljon mä en kuitenkaan palkkaa saa! :D

Ja Pikkucissalta taas terveisiä, se kävi mun kanssa tänään kylpemässä. Ei tosin ihan vapaasta tahdostaan.... Mutta kun se on aina niin kiinnostunut vedestä, kokeilin jos se tykkäis vaikka uida!





lauantai 24. maaliskuuta 2012

Postia!

Sain postia! Postia jota olen odottanut varmaan kolme viikkoa. Eli siis viimeisimmän kuvaussession sato!

Nakukuvia en netissä julkaise (itse), mutta minusta on nyt mm. Betty Page remake -kuva, eli samanlainen, josta piirsin itsekin kuvan. Ja voi luoja. Betty oli kyllä niin timmissä kunnossa! Siinä oli nimenomaan kurvikas pin up -tyttö! Tosi timmi, hoikka ja hyvämuotoinen. Allekirjoittanuthan näyttää vieressä löysältä pötkylältä, ilman lihaksia, muotoja, eikä timmeydestä puhettakaan. Huoh.
Otimme myös alla olevaa jäljittelevän kuvan, inspired by Betty.


Sitten otettiin kauheasti ihania pin up -kuvia! Ja ne on ihania!
Vampira-remaken tehän näittekin jo. Siitä on myös uusi versio alle tulevassa kuvapötkössä. Enjoy!






We can do it! 

Duckface kuuluu tietysti asiaan. 


Nemi ♥


Tästä asennosta on tullut jo perinne. 


Jopa Vampira rakastaa ruttuisia koiranpentuja! 

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Nería

Kiitoksia kovasti kommentoijille kehuista, Vampira kiittää! ^_^

 Eli siis tuo "Guess who" -postauksen esikuva on siis Vampira, tiedoksi niille jotka eivät tienneet. Vampira oli 1950-luvun kauhukuningatar, fetissi-ikoni, horror hostess... Vampiralla oli oma Vampira Show, joka käsittääkseni ei pyörinyt loppujen lopuksi kovin kauaa. Myöhemmin Vampira esiintyi myös Ed Woodin (maailman huonoimmaksi äänestetyssä) elokuvassa Plan 9 From Outer Space.

Vampiran oikea nimi oli Maila Nurmi, tai siis vielä oikeampi oli Maila Syrjäniemi. Käsittääkseni Maila adoptoitiin ihan pienenä, ja asui siis koko elämänsä USA:ssa, mutta oli suomalaissyntyinen. Nurmi-nimen otti ymmärtääkseni korostamaan, koska väitti kai olevansa sukua Paavo Nurmelle.

Hupsista, sellanen WikiMoritanna! :D

Janne lähetti uuden version kuvasta.


Tässä on alkuperäinen Vampira

Tässä Mortianna. 
Tänään olin elämäni ensimmäistä kertaa islanninhevosen selässä. Islanninhevoset eroavat "tavallisista" hevosista monin tavoin. Ne ovat ponikokoa, mutta silti hevosia, ja jaksavat kantaa aikuisen miehenkin. Ne kestävät pakkasta, ja ennen kaikkea, niillä on käynnin, ravin ja laukan lisäksi kaksi muutakin askellajia. Niitä ratsastetaan myös erilailla.

Olin Aurin kanssa porskuttamassa pikkusella Neríalla, ja hauskaa oli. Kipitettiin (menohaluja riitti) joku 15-20 minuuttia, ja mun vatsalihakset oli ihan hapoilla! Ai ai ai ai vanhaa!


Kivaa on. 

Laukkaa

Tölttiä.

Käyntiä. 

Mä taidan haluta tällasen ponin!

Väriyrjö

Huuh!

Tässä nyt tämä luvattu blogiuudistukseni, ulkoasu on ehkä hetkenaikaa taas minunnäköiseni.
Pitä pidätte? :)

P.S. Kello on 1.41 yöllä, minkä takia blogger väittää 16.39?!

lauantai 17. maaliskuuta 2012

Guess who

(c) Janne Koivuniemi

Maistiainen tulevasta kuvasadosta. Tykkään erityisesti mun solisluista.

torstai 15. maaliskuuta 2012

Kollaasi vol 2

Hei ja terveisiä keittiöstä! Olen varmaan syönyt vanigossa kissanruokaa, koska olen myllännyt kotona niin ahkerasti. Ja Pikkucissan mukaan ainakin kissanruoka sisältää piriä. Cissakin painelee täällä pitkin seiniä. 
Ennen kuin hukkaan pointtini yhtään pahemmin, jatkan, että olen siirtänyt tietokoneeni keittön pöydän ääreen. Ja se oli mielestäni niin fiksu teko, etten tajua miksen ole sitä aiemmin tehnyt! Tämä keittiönpöytä on oikesti PÖYTÄ, ja tämän ääressä on hyvä istua ja surffailla, toisin kuin sen kummallisen hyllynpalasen. Hyllynpalanenkin pääsee kyllä vielä töihin, kun kokoan vitriinini kokonaiseksi tänne keittiöön myös. Makkariin pitää tehdä tilaa koska me ollaan saamassa jättisuuri sänky! 8) Alkaa tuo 120-senttinen käymään kahdelle jo vähän ahtaaksi. 

Mutta se siitä.


Pikkucissa on kyllä yks hömötollosöpöliini. 

Tässä syödään Masun häntää

Reppana oli niin väsy rankan päivän jälkeen että kaatui sänkyyn jaksamatta edes riisuutua kunnolla! 

Tämä on Sissan tavallisin nukkuma-asento.


Kuten näkyy...
 






Käytiin Danin kanssa jo viime viikonloppuna ottamassa virallisia kihlajaiskuvia. Kuvaajana toimi lankoni, eli Danin siskon mies Jussi. Kuvia odotellessamme saimme pienet maistiaiset. Näitä voi sitten lähetellä kummeille ja mummeille.

Ai ai.
Oon nyt niin innostunut kaikesta värikkäästä että luulen että blogin ulkoasuakin on uusittava kohtapuoliin. Dani osti mulle kirpputorilta maiharit, kun maksoivat vissiin kokonaisen euron. Niissä ei ollut nauhoja lainkaan, mikä oli ehkä parasta, koska sain nyt ihan itse laittaa siihen nauhat! Nuo on ihan mahtavat! :D Etenkin tuo vihreä kirkuu niin lujaa että varmasti herättää huomiota.




Eräs värikäs päivä käytiin Danin kanssa ajelulla, ja vein Danin Rokkimäkkiin, koska se lurjus ei ole koskaan käynyt siellä ennen. Minun mielestä Rokkimäkki on ainoa syy mennä McDonald'siin! Se on ihana.

Tiedoksi tietämättömille: Rokkimäkki on 50-luvun rock'n'roll -henkeen sisustettu McDonald's Helsingin Töölössä.



Olin täysin yhteensopiva lattian kanssa, pisteet siitä! 

maanantai 12. maaliskuuta 2012