Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste ompelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ompelu. Näytä kaikki tekstit

perjantai 13. huhtikuuta 2012

After Party.







Yllä on muutama kuva Naten juhlilta. Pikaseen hississä otettu LOTD ja itse otettu olen-hirveen-söpö-kuva meikistä. Se oli se sellanen perus fiftari/rockabella.

Tarjoilut oli komeat, ja vaikka talo ei tarjonnutkaan juomia, tarjosi se jännääkin jännittävämmät kiekurapillit, joiden läpi juomat maistui paljon jännemmiltä!




Cindyn kanssa ollaan käyty rannassa lenkeillä. Jäät on jo suurimmaksi osaksi sulaneet ja Makkara on päässyt kahlaamaankin. Kerran se molskahti äkkisyvään, eikä meinannut päästä ylös, kun ei tajunnut kiertää. Cindy ei tykkää jos jalat ei yltä pohjaan.

Meillä on muuten aika samanväriset silmät. :)

Ennen... 

Nyt! 
Ennen... 


Nyt! 



Harrastin pientä kengätuuninkia. Nilkkureita oli syytä jotenkin piristää, ja avokkaat on vähän sellaiset, että ne meinaa lähteä multa jalasta. Siksi päätin pukea niille söpöäkin söpömmät koristenauhat. Niitä voi sitoa eri tavoin, mutta toistaiseksi suosikkini on tuo jossa rusetti tulee nilkan taakse.

Seuraavaksi olisi tulossa kotipostaus. Toivon vain että siippa jaksaisi siivota sotkunsa olkkarista, jotta sieltä kehtaisi räpsiä kuvia.

keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Ompelupäivä!

Muistatteko akkuhappovaatteeni?

Housut eivät olleet enää pelastettavissa, mutta paita oli!
Paisata leikkasin rikki menneen alaosan pois ja lisäsin vielä kivat viillot hihoihin. Farkuista oli vielä sen verran apua, että käytin niitä muottina kun kavensin eräät ylileveät ja löysät farkut.

Norsusensuuri!

Anteeksi huono kuva.
Housut olivat siis alunperin tällaiset:


Ja nyt:


Kavensin myös pari paitaa ja yhden mekon, mutta ei niistä nyt kuvia.

torstai 16. joulukuuta 2010

Voodoo Shop Hop!






Nukkeja voi ostaa TÄÄLTÄ! 

Hyytävää joulua! 

maanantai 6. syyskuuta 2010

Suomen tylyin t-paita käsittelyssä.

Paitani on siis kokoa M, joka ihme kyllä tuntui liian suurelta. No, näppäränä tyttönä tietysti askartelin sen pienemmäksi (ei siis tullut mieleen kysyä saisinko vaihtaa koon pienempään).

lauantai 21. elokuuta 2010

Vähän lisää ompelua

Tein kuten lupasin ja jatkoin ompelua. Kavensin Fullmetal Alchemist -t-paitani (Edonihku!!!) tosin saisi sitä ehkä vielä vähän lisää kaventaa.


Ja tein myös sen hupparin mikä mulla oli kesken. Se on aika ihana!





Nuo nauhat on vaihdettavissa, ettei aina tarvitse olla punamusta.


Kiva huppu!


Selässä nyöritys.Tonkin nauhan voi vaihtaa.


Materiaali on tietenkin eläinrakasta fleeceä.



Ompelua

Tein tossa taannoin vanhoista keinokuituhousuista ittelleni caprit, kun multa puuttui kelpo kesähousut, enkä kehtaa minisortseissa julkisesti liikuskella. Ne housut on kyllä niin vanhat, että ne purkautuu persuksesta (joustokankaasta katkeilee pieniä valkoisia kuminauhoja). Pitkän paidan kanssa ne menee hyvin.


No, jäljelle jääneistä lahkeista ompelin sitten tankoilusortsit, niitähän ei voi koskaan olla liikaa, ainakaan hyviä sellasia. 

Niistä tuli tosi hyvät! Ne istuu hyvin ja joustaa, eikä lepata lahkeista liikaa. Tein niihin vielä koristeen. :3 



Ah, ihanaa, lähikuvaa eilisistä kekseistä! :D

Ajattelin ommella tänään vielä muita juttuja. Työn alla:

- Kesken jäänyt fleece-huppari
- FMA-t-paidan kavennus
- PVC-kynähame alusta asti.
- Paljon muuta!

sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Päivityspäivitys

Koska oma tietokoneeni on nukahtanut ikiuneen, vietän huomattavasti vähemmän aikaa koneella. En siis pääse blogittamaan kovin usein. Tässä nyt kuitenkin vähän ostostelupäivitystä.

Ostin ensimmäistä kertaa lastenosastolta vaatteita jollekin muulle kuin itselleni.


"Rock pirates".Tollanen pitkä turkoosi paita ja samanväriset trikoot - tai siis leggingseiksihän noita nykyään sanotaan.


Liehuskeleva kesähame. En ois halunnut ostaa mitään vaaleanpunaista, mutta siltä ei voi välttyä koska sitä tungetaan kaikkiin lastenvaatteisiin (tyttöjen). No, eivätpähän ole ainakaan kokovaaleanpunaisia, en voi sietää kun kakarat kääritään pelkkään pinkkiin. On niitä muitakin värejä!


Noniin, tässä on must-juttu joka talouteen, jossa on vähintään kaksi pitkätukkasta. Neljä litraa hoitoainetta. Ja pumppu.
Ostin Hairmailin poistokellarista 13e.


Sitten ompelua. Mulla oli sellanen nilkkoihin asti ulottuva hame, jonka äiti oli tuonut Lontoosta joskus. Se istui kuitenkin huonosti ja oli läpinäkyvä. En käyttänyt sitä koskaan. Lopusta tajusin, että sen helmasta saa hyvän kellohameen.Kuvassa hameen alla omatekemä tyllialushame, joka löytyy aikaisemmasta postauksesta.














Lopuksi...










































:( 


torstai 13. toukokuuta 2010

KESÄ ON TÄÄLLÄ!!!












Oltiin vähän ulkona leikkimässä! :) Oli ihan kivaa! 

Mitäs muuta kuuluuu... Olen ommellut. Mm. tällaisen alushameen: 


( ^ Hauveli nauraa mun antennille :( )

Tuo hame on hyvä kellohameen kanssa, siitä tulee muhvempi! 





Cindykin oli meillä kylässä. Kuten kuvista näkyy. Ompelin myös toisen mekon, joka tulee esiintymään eräässä elokuvassa...



Hiton ruma, sanon minä, ei musta oo mihinkään! Kauluski vinossa! Dx

Humm dumm. Mulla on nykyään kokonaan musta tucca, kiitos Kaukaun! Päivän look oli eilen tällanen: 




That's all, folks! 



keskiviikko 24. maaliskuuta 2010

Nuitoja ja patturoita.

Tänään mulle tuli kouluun kanpausasiakkaaksi eräs tuttu yläasteajoilta. Mä tein sille banaaninutturan.

Pinta ois voinut olla sileämpi, sekä nuttura tiukempi niskasta. Linja ei sivusta katsottuna ollut ihan täydellinen. Mutta asiakas tai tykätä, ja sehän on se pääasia. Kai.

Koulun jälkeen kävin Fidassa, ja ostin sieltä pari paitaa, yhteensä 5,80 + muovikassi 0,10 €.

Ensimmäinen on tällanen:

Se on punainen, eikä se ole pitkähihainen, mutta ainakaan siinä ei näy napa!
Se näyttää kivalta esim mun hienon pitsitopin kanssa!


Toinen on tällainen:
Se on vähän isoa kokoa, mutta ompelemalla siitä saa kavennettua istuvan.

... aloinpa sitten samantien tuumasta toimehen, ja pistin ompelukoneen surraamaan.
Nyt on tiukka kuin pikkutytön... käden puristus... No jaa.. Eniwei! Kavensi samalla yhet vanhat vanhat housut, ja niistä sai ihan käyttökelpoiset.

Hauvelin mieliks: