Sivut

tiistai 29. joulukuuta 2009

Käytiin tänään ekaa kertaa yhessä tallilla.



































Kuvassa Penska ja Timppa.

Peska oli oiiiikeen reipas talliapulainen. Mentiin kentällä ymyrää ja harjoteltiin hepan liikkeellelähtöä ja pysäytystä. Pysäytys sujui kyllä hyvin... :D Lisää jalkavoimia tarvitsisi, mutta suunta oli oikein hyvä, tomeruus alkoi tulla esiin.

Lopuksi tehtiin pieni maastopiipahdus.

Venytysharjotus begins

Mä en oo kotona tankoillessani kovin ahkerasti venytelly reenin jälkeen, ja nyt mä sittan aattelin, että kun tankoilun jälkeen on kuitenkin aina kuuma, niin voin käyttää hyväksi lämpimät lihakset, ja venytellä. Yks mitä alan harjottelemaan pikkuhiljaa - vailla minkäänlaista tiukkaa tavoitetta - on spagaatti ja sivuspagaatti. Venyttelen, ja katsotaan mihin päääsen.

Ennen (noin kaksi vuotta sitten) kun olin siivoojana, ja kärsin usein alaselkäkivuista, venyttelin selkää usein, ja siksi mä notkistuin niin, että mä sain iisisti rystyset lattiaan. Nyt oon siitä vähän kangistunut.

No eniwei, tässä on mun lähtökohtani, eli tästä lähdetään venymään. (Ei saa nauraa!)












Melkein ainoa suunta tästä on ylöspäin! Tai siis... oikeestaan alaspäin... hahahaha!!

sunnuntai 27. joulukuuta 2009

Vauvakuume!

Voi kattokaa nyt näitäkin!






 
 





Miksi luonto on tehnyt vauvoista näin lutusia?  Siihen täytyy olla jokin syy.


(Varmaankin se, että sietää paremmin rikkoutuneet kengät ja lätäköt lattialla... )


torstai 24. joulukuuta 2009

JOULU!!!

Tänään oli hei jouluaatto! Sain paljon kivoja leluja eikun siis lahjoja! Näytän teillekin!



Pörsylääkin taisi vähän jännittää mitä paketeista tulee. Paketit oli asetettu meidän joulutangon juurelle.



Sain Hauvelilta kauan kaipaamani elokuvan, yhden parhaista: Moulin Rougen!
Arvatkaas mitä me katotaan tänäiltana?











 Kaukaulta sain tällasen lyhdyn, jonka sisällä oli kauheesti suklaakarkkeja!
Laitoin sen parvekkeelle ja tuikkukynttilän sisään. Siis sen lyhdyn sisään.















 Biitiltä sain tällaset piirustuskynät, ihan tuliterät, ni nyt kelpaa sit piirustaa tilaustöitä!










Äiti antoi paljon pikkupaketteja joissa oli kaikkea kummallista, ja yhdessä oli mm. tämmöinen.
En ole ihan varma mikä se on, mutta veikkaisin varpaiden levitintä. 









 Äitin nyyteistä löytyi myös tällainen. Se on äitin vanha, mutta ehkä jollain tavalla kehittyneempi kuin minun uskollinen puhelimeni, josta tosin pidän erittäin paljon, mutta on mallia 3510 (ei siis edes värinäyttöä).

Ainoa pulma oli, etten saanut sitä toimimaan...






Tällasen soman pussukan sain Anopilta. Sisällä oli kaksi sydänmagneettia.

Se on aika söpö.










 Armas Insinöörini antoi minulle tämän. Ja voi voiii miten mua harmittaa kun sillä oli tarkoitus ostaa mun toivelistalta mulle kiharrinrauta, mutta tulikin ostaneeksi ilmakihartimen. :L Eihän sillä pitkään tukkaan mitään saa.









Nämä Hello Kitty -sukat sain töistä, samoin kuin pienen lahjakortin Aleksi 13:een.













Sitten paras osio. :]





 Näitä olin itse sovittamassa mukana, joten tiesin tietty saavani nämä. Eli musta muoviluinen kokokorsetti....














Tällanen.



... ja sen punainen kollega. Sain myös pitsiset hihat, mutta niistä unohdin ottaa kuvan.
















 Ja tätä kassia odotin melkeen yhtä paljon ku korsetteja! Tää on NIIN hieno! Enkä oo mistään kaupasta ikinä saanut ostoksilleni näin hienoa kassia. Ja vielä ilmaseks!

Se oli niin hieno että Hauveli pisti sen pakettiin. :]







Lisäksi sain PAAALJON suklaata, suihkugeelejä, rasvoja, hoitoainetta ym ym.

keskiviikko 23. joulukuuta 2009

Mennään maanantaina kattoo asuntoo! :O

tiistai 22. joulukuuta 2009

Superman!

Kekeilin eilen uutta "temppua", supermiestä.


























Linja ei ole ihan suora, sen pitäis kyllä. Mutta tää onkin vasta eka kokeilu. Käsi jäi kuvasta pois tyhmän lipaston takia.

Muoksis.

Tässä on vielä takanoja, jonka kanssa mulla on ollut kovasti vaikeuksia. Yleensä oon kokeillu sitä nilkat ristissä, mutta huomasin, että helpompi on tolleen polvi koukussa.


maanantai 21. joulukuuta 2009

Puikulan pukeutumisvinkit.

Yleisesti oon aatellu, että näytän ihan hyvältä, ja pukeudun ihan hyvin. Joskus on kuitenkin hyvä kattoa jotain jokin aika sitten otettuja kuvia, mielellään niitä sellasia, jotka on melkein unohtanu. Sillon huomaa ulkopuolisen silmin kuika daijulta sitä oikeesti näyttää.

Esimerkki:





Kattokaa ny noitakin housuja perkele. Noi oli jossain vaiheessa mun lempihousut! Siis toi vyötäröhän on jossain navan kohdalla - mikä ei välttämättä oo huono, mutta ei sovi noihin housuihin. Näytän joltain puikulalta! Pyjamabanaanilta!!









Housujen kanssa mulla on suurin ongelma se, että ne on yleensä liian löysät. Jos vyötärö-lantio on sopiva, niin polven yläpuolelta on kauheen löysät ja muodottomat.


Esimerkki:



Tässä on juuri se mistä puhuin. Housut on muka sopivat, mutta sinne mahuisi oikeasti vielä toinen pari jalkoja.
















Mun paidat on kanssa yleensä aika lötköjä. Jotenkin kai valitsen sellaset peittämään mun mahaa, ettei vaan näy makkaroita. Vaikkei mun maha kovin iso ole. Tuonkin paidan kanssa näytän muodottomalta laatikolta.











Tässä taas on yksi hyvä esimerkki miksi en käytä muoviluisia "korsetteja"...















Toisaalta et sääntöä ilman poikkeusta; tässä kuva joka on hyvä esimerkki miltä kuuluu näyttää vaikka päällä onkin muoviluinen korsettitoppi ja löysät housut.
























Kahesta vikasta kuvasta voikin sitten nähdä että on näemmä kadonnut pari senttiä vyötäröltä... O_o

lauantai 19. joulukuuta 2009

Tyydytetty omatunto

Ostin eettisen lahjan täältä. Nyt mä olen hyvä ihminen.

tiistai 15. joulukuuta 2009

Cindy tha thallikhoira.

Cintti oli mun mukana tallilla. Meillä oli vaikeuksemme päästä perille, koska tallille menevä bussi ei tullutkaan, koska se oli erheissään mennyt väärää reittiä. Lopulta kuitenkin Cindy pääsi ihmettelemään hevosia. Heposet tykkäs Cindystä mutta Cindy pelkäs niitä. Cindy tykkän mennä vaellella omistajan talon pihassa ja hävitä näkyvistä. Se tykkäs myös juosta karvat pystyssä haukkumassa pihan ohi ajavaa autoa, joka sisälsi koiria. Onneksi kuskisetä vaan hymyili, oli kerta itekin koiratyyppi!


Sitten kun lähettiin ratsastamaan, niin eihän tää maggara tajunnut tulla edes mukaan. Hänestä kun olisi ollut paljon kivempi jäädä pihaan omistajan kanssa - harmi vaan että omistaja oli lähdössä juuri pois. Suljin Cindyn sitten pihattokarsinaan, ja siellä se ulisi sitten koko ajan kun oltiin ratsastamassa. Olipahan ainakin ilonen taas mut nähdessään.

Kun riisuttiin hepat ja laitettiin ne yöpuulle (eikä Cindy enää kadonnut minnekään), oli bussin lähtöön vielä noin puolitoista tuntia. Tai ehkä tunti. Kun kaikki oli tehty, ja venailtiin satulahuoneessa, Cindy sanoi: "Kakkosmamma, minua palelee ja väskättää!"

Niinpä tein maggaralle omenakorista pedin, ja käärin sille loimen ympärille.


Ja se oli oikein tyytyväinen.

sunnuntai 13. joulukuuta 2009

Hyvää joulunodotusta!



































Tonttutankoilua!

lauantai 12. joulukuuta 2009



















Mullonki uus takki!

tiistai 8. joulukuuta 2009

Lonkkapito!

Katsoin yhen mua jonkin verran paremman tankoiluvideota, ja inspiroiduin kokeilemaan uutta temppuva. Yllätykseksi se onnistui, ja vielä heti ekalla kerralla! Kuvasin monta kertaa videolle, ja napsin sieltä kuvia.











Kato äiti, ilman käsiä! Ja jalkoja!



maanantai 7. joulukuuta 2009

Muistuttakaa, että laitan tänne joulun jälkeen kuvia mun tekemistä joululahjoista.

lauantai 5. joulukuuta 2009

Pikkujoulumaasto!

Tänään meillä oli tallin pikkujoulut! Mentiin maastoon, ja Santtu oli hurjana. Lähettiin kiipeilee sellasta metsäpolkua, joka oli kauheen jyrkkä. Santtuhan innostu siitä sitten; ensin meinas rynnätä, ja kun pidätin, pysähty. Sitten kun pistin eteenpäin niin heitti pukkeja.
Sama kun lähettiin poispäin. Pikkusta epätasasta metsäpolkua yritti lähtee ravailee, eikä tykänny kun pidätin, vaan pukitteli taas. Enhän minä nyt oo tommoseen menoon tottunu, ku meidän Hippula kulki ku junan veturi konsanaan. Tietä pitkin, ja tasasesti.

Sitten ku piti ravata, ravattiin sellanen pätkä ja sitten pätkän jälkeen käännyttiin takasin. Ajattelinkin ettei mun kannata ravata enää takasinpäin. Sinnepäin Santtu meni oikeen somasti. Sitten kun käännyttiin niin alko vähän tepsuttelee, ja yhtäkkiä tärisee ja steppailee - ja kun sekään ei auttanut - pukittelee.

Ihan hyvä etten mennyt ilman satulaa kuten ensin ajattelin.

Maaston jälkeen mentiin sisälle syömään piparia, torttuja, glögiä ja suklaatia. 


torstai 3. joulukuuta 2009


 Tangonlämmittäjä. :)

tiistai 24. marraskuuta 2009















Olin tänään eläinkaupassa ja siellä oli pienen pieniä viiriäisiä! Mä haluan tuollaisia palleroita!

P.s. Mulla menee ihan just hermo tän bloggerin kanssa, ei voi kuvien laittaminen olla näin helvetin vaikeeta! Siirryn kohta takasin livejournaliin... >:(

maanantai 23. marraskuuta 2009




Perhonen.

sunnuntai 22. marraskuuta 2009

Ihhahhaa.

Tänään olin tallilla ja oli aika kiva päivä! Omistajan kaveri tuli pitämään meille hoitajille tuntia ja sen ukko otti kuvia! Kuvia varten puunattiin ponit ja laitettiin ne oiken tyylikkäiksi, ja Santtu varsinkin oli oikeen tyyliguru letteineen, vaaleanpunaisine varusteineen ja länkkärisatuloineen.



Löysin maasta pienen vaaleanpunaisen nauhan ja siitä oli tuleva Santulle otsarusetti.



Aluksi tuo pinkin määrä kauhistutti mua, mutta lopulta luovutin, enkä jaksanut enää välittää. ;)

Ratsastettiin hiekkakuopille ja siellä meille pidettiin tuntia. Se oli tositosikivaa, eikä se edes maksanut mitään. Parasta oli kun sain Santun menee kunnolla ravissa oikeeseen kierrokseen, kun se on meidän molempien huonompi puoli. Aluks kun koitin ravata, se sinkos lapa edellä ympyrän keskelle. Sitten sain sen menee ympyrällä, mutta noin viisi askelta kerrallaan. Lopulta se meni hienosti puolitoista kierrosta, halukkaasti ravaten, naama edellä ja lopulta haki muotoakin. :) Sitten lopetin siihen.


Harmillista vaan oli se, kun Timpan ratsastaja tippui selästä, kun ne lopuksi kiipesi ensin kuoppaa ylös ja sitten tulivat ryminällä alas. Timppa lähti vyörymään laukalla rinnettä alas ja lopulta ratsastajalta meni tasapaino, eikä Timppa ehtinyt jarruttaa, niin kompuroi sitten ratsastajan yli. :(

Lisään kuvia jonnekin sitten kun saan niitä käsiini.

lauantai 21. marraskuuta 2009

Sit ku meen joku kerta naimiseihin, ja jos mulle tulee olkaimeton mekko, niin sitten kyllä hankin jonkun tämmösen siihen kaveriks!