Sivut

sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Läväreitä



Lävistystilaus saapui tällä viikolla, ja kävimme Danin kanssa hakemassa omamme pois Naten luota, jonne paketti oli saapunut. Olimme siis tehneet yhteistilauksen Crazy Factorylta. Minäkin saan nyt vaihdella kaikkia hienoja koruja omaan huuleeni, joka muuten on ollut melkein kolme viikkoa jo, eli paranemisaika alkaa olla ohi! Käytyäni vaihtamassa tapin renkaan tilalle, reikä alkoi heti parantua paremmin. Pallo on myös helppo vaihtaa niin, ettei itse tappia tarvitse ottaa pois. Vaihdoinkin sen samantien yhteen pienestä suuresta valikoimastani!

Tämä on minusta aivan ihana, mutta en uskalla ihan vielä laittaa renkulaa huuleen. Annan parantua vielä vähän. 



Tällaisen samanlaisen sain Kaisulta,ja nyt niitä on kaksi. :] 




Ihhihihihi! 
Siinä on lohikäärmeen pää, näette kun tarkkaan katsotte. 



Tämä mätsää aivan täydellisesti laukkuuni, jonka sain Danilta synttärilahjaksi!

Viime maanantaina piti Danin kanssa lähteä ostamaan leipää ja jugurttia, mutta päädyimmekin ostamaan vaatteita. Itse olin melko rahaton, eikä minun pitänyt ostaa itselleni mitään, mutta en voinut silti vastustaa kun H&M:llä näin keinonahkasortsit. Ne ovat käytännössä samanlaiset, jotka ostin Back Streesistä  mutta vähän naftimmat, eli nämä ovat hyvät tavoitehousut...




Vähän turhan ahdasta vielä noissa housuissa! :D

Ensi viikolla pitäisi tulla postiin eräs paketti ihania alevaatteita! En voinut vastustaa, ja tilasin muutaman jutun X-traxilta. :)
Eilen oli tankoiluni vuosipäivä, eli kaksi vuotta tuli tolpassa killumista täyteen! Sen kunniaksi aion postata lähitulevaisuudessa erään tankoilupostauksen.

Lukemisiin!

1 kommentti:

  1. Mä en oo käyttäny tappia omassa huulessani sen jälkeen, ku meinasin koko ajan syödessä purra etuhampaat sirpaleiks. :S Tappi kans hankas alahampaiden ikeniä, ja pallo hukku vähintään kerran kuussa. Voi toki olla, et tää huono onni tapin kans on vaan mulla... :'''D Mut renkaat on ehottomasti mun juttu. :)

    VastaaPoista