Sivut

tiistai 28. syyskuuta 2010

Uudistus etenee

Innostuinkin tekemään uuden ulkoasun melkein samantien. Otsikkokuvan korvaan kyllä uudella, kun keksin siihen jotain kivaa. 

Kertokaa mielipiteitä uudesta layoutista!  :) Onko liian tumma? Onko tekstiä vaikea lukea? 
Mitä postauksia haluaisitte lukea? Tai uudistusvinkkejä? 

Luulen, että lähiaikoina postaan paljon kuvia ja kuulumisia menneistä kuvauksista ainakin. Mulla on myös pari uutta vaatetta, jotka haluan esitellä. 

maanantai 27. syyskuuta 2010

(Blogi)uudistus

Oon aatellu uudistaa blogiani jotenkin ihan kokonaan. Ei tämäkään ulkoasu kauaa ole ollut, mutta en jaksa sitä enää. Mulla tulee paljon uudistuksia elämäänikin, sinkkumieskin kun olen nykyään! Olen sitä mieltä että blogi tarvii myös radikaalin ulkoasumuutoksen. En vielä tiedä millasen ja milloin sen toteutan. 

Sisältö taitaa muuttua myös. Tulevaisuudessa julkaisen myös muiden ihmisten kasvoja ja nimiä (luvanvaraisesti tietty). Kuvauspäiväpäivityksiä voisi myös lisätä (mikä on erinomaista tässä vaiheessa, kun kuvauksia on enää muutama jäljellä). 

sunnuntai 19. syyskuuta 2010

Suomen tylyimmät kalskarit!

Kolmet uudet vaatekappaleet lisää kalsarikoriini: Blood Ceremony -stringit!









Ja mistäs muualtakaan kuin HORROR SHOPISTA!

sunnuntai 12. syyskuuta 2010

O__________O


EEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIII!!!!!

Mulla on tän päivän jälkeen enää 3 kuvauspäivää jäljellä!

KOLME!! 

Mitä mä teen! Ei ei ei ei! YÄÄÄÄÄÄÄ!

*Hajoo palasiksi lattialle*

lauantai 11. syyskuuta 2010

Kesken jäänyt

Makkarista löysin myös vanhan taulun, jota maalasin joskus ehkä 17-vuotiaana. Kuten näkyy, se jäi kesken, ja nyt pohdinkin kannattaisiko sitä jatkaa. Kuva on ilman mallia piirretty ja maalattu, siksi niin ruma. :P


Taulupohja on alunperin joku tee-se-itse-sisustutaulu, siksi nuo ihme viivat. 

Uusi makkari

Makkarimme sai tänään uuden ilmeen, kun vaihdoimme sängyn paikkaa. Betoniseinä hohkaa öisin niin kylmää ilmaa, että siitä tulee kipeäksi! Niinpä ajattelin, että sängyn paikkaa voisi muuttaa, ettei tarvitse sairastella, tai nukkua sohvalla joka yö.

Tältä näytti makkari ennen (sotkuineen):

Ja jälkeenpäin tältä:

Kuvassa kaikki epäsiisteydet näyttää kamalammilta, mutta minä asun tavallisessa kodissa, en Ikean kuvastossa! :D

Tuo pelkän sängyn paikan muuttaminen toi kivaa vaihtelua, ja puputkin oli ihan ihmeissään.

keskiviikko 8. syyskuuta 2010

Yli 30 liikettä!


Varoitus: seuraa pitkä lista kuvia!

Listasin, kuinka monta liikettä osaan tehdä tangolla. Niitä tuli yli kolmekymmentä.
Listaan en laske spinnejä, vaan paikallaan pysyviä liikkeitä.

 1. V-invertti












2. Kaksonen













3. Skorpioni











4. Vaakaskorpioni








5. Perhonen











6. Jatkettu perhonen + "ohiperhonen"











7. Krusifiksi (inverted)












8. Tangolla seisomiset (miljoona variaatiota)












9. Tangolla istumiset (vaikka kuinka monta variaatiota)
  



10. Drama Queen 













11. Pommi












12. Lonkkapito eri variaatioin. 







13. Takanoja eri variaatioin












14. Jousimies












15. Vesimies











16. Lippu + ilmalippu









17. Ilmainvertti (ei V-invertti) 
(Ei kuvaa)


18. Cupido







19. Supermies







20. Dove











21. Side V











22. "Koukkujade" (oikeassa jadessa pitää saada jalat spagaattiin)








23. Kainalopito V (?) 








24. Kainalopito (jalat  takana) 











25. Alottelijan lankku 






26. Ranneistunta








27. Heel split











28. Serpent











29. Timantti (osaan myös ilman käsiä)








30. Polvireisipito
(ei kuvaa)

31. Stag pose (todella ruma ja kankea) 











32. Aysha (onnistuu harvoin) 











Siinä nämä mitä olen vuodessa oppinut! 4.9., eli viime lauantaina tuli kuluneeksi vuosi siitä kun kävin ensimmäisellä tankotunnilla. Muistaakseni.