Sivut

torstai 30. joulukuuta 2010

Päivä 11: kuva lempijuomasi

Kyllä mä luulen että tuo otsikon teksti vähän ontuu.








Päivä 11: kuva lempijuomastasi

keskiviikko 29. joulukuuta 2010

Welcome to the dark side!

Ostin ihanan kynnysmaton! Hyvää joulua minä!

Päivä 10: kuva siitä, mitä haluat tehdä







TÄTÄ! Vain ja ainoastaan! 

tiistai 28. joulukuuta 2010

Päivä 09: kuva mitä söit lounaaksi

En tiennyt ottaa lounaastani kuvaa ku söin, mutta kuukletin:






Nom nom!

maanantai 27. joulukuuta 2010

Päivä 08: kuva jostain mihin uskoit lapsena









Päivä 08: kuva jostain mihin uskoit lapsena


Sitä perussettiä. 

sunnuntai 26. joulukuuta 2010

Muistoja kuvauksista: Ensimmäinen päivä kartanolla.

Muistellaanpa taas pakkasten keskellä hieman kesää, ja kuvauksia.

Pääkuvauspaikkanamme oli  viikon aijan Someron keskustan tuntumassa sijaitseva Härkälän kartano. Kuvausviikkomme alkoi maanantaina, jolloin suurin osa porukasta pakattiin tavaroineen autoon, ja kuljetettiin kohteeseen. Itselläni ei maanantaina kuvauksia ollut, joten saavuin paikalle vasta maanantai-iltana äitini kyydillä. (Kiitos kyydistä äiti).



Lähdin etsimään kartanolta tutun näköistä väkeä hiljaa hiipien, sillä pelkäsin muuten pöllähtäväni keskelle kuvaussettiä, ja pahimmassa tapauksessa kesken oton. Pian löysinkin ohjaajamme Samin ja tuotantoassistentin Lauran juoruamassa eräässä kartanon huoneista. Muistan, kun Sami ponkaisi tuolilta toivottamaan minut tervetulleeksi kartanolle halauksen kera. Olin hieman yllättynyt, mutta samalla mieltäni lämmitti hurjasti Samin silmistä näkyvä vilpitön ilahtuneisuus. Olin tosiaan tervetullut tähän ryhmään.

Aiemmin päivällä oli kuvattu mm. pikku-Abigailin (Ronja, joka muuten täytti tuona päivänä täydet 10 vuotta) ja pikku-Melissan (Noora, suurin ihailijani) kohtauksia. Molemmat olivat vielä Aurin kanssa kartanolla minun tullessani, vaikka oli jo iltamyöhä. Kumpikaan ei silti ollut kiukkutuulella, vaan jaksoivat urheasti loppuun asti (vaikka Noora meinasikin nukahtaa pystyyn viimeisissä kuvauksissa).

Kimi hengailee Ronjan ja Nooran kanssa.




Majoittauduin mökkiin kartanon ulkopuolelle muiden kanssanäyttelijöitteni kanssa. Sain jakaa huoneen Leciaa näyttelevän Riinan kanssa, joka saapuisi vasta keskiviikkona. Kiva pikku yksiö tuntui heti kotoisalta. En kuitenkaan jäänyt sinne vaan pääsin heti töihin avustamaan kuvauksia: pumppaamaan sadetta ikkunoihin.

Mun ja Riinan huone. 


Tässä kohtaa tutustuin Kimiimme ensi kertaa kunnolla. Kimin, joka kuuluu efektitiimiin, oli määrä seistä tikkailla, ja suihkuttaa pumpusta vettä ikkunaan ulkopuolelta, jotta sisältä katsottuna näyttäisi, että ulkona sataisi. Koska pumppua piti aina pumpata välillä, olin minä siinä. Se kun oli huomattavasti turvallisempaa tehdä maan kamaralla. Kimin kanssa huomasin heti tulevani juttuun, ja siinä vartin tunnettuamme naureskelimme jo yhteisille jutuille. Kimi mm. väläytti, että alkaisimme vesisotaa. Eihän minulla ollut mitään sitä vastaan, etenkin kun pumppu oli juuri minun kädessäni ja Kimi oli aseeton. Sitten Kimi juoksi...

Sisään päästyämme alettiin kuvata erästä Matthewia näyttelevän Vaden ja Sarahia näyttelevän Eileenin välillä käytävää kohtausta. Minä olin aluksi strobovalovastaava, mutta siitä ei tullut mitään. Sami kertoi  tarkalleen miten niitä valoja kuuluisi välkyttää, ja ymmärsin kyllä mitä Sami halusi. Mutta kun mun käsi ei vaan kääntänyt sitä nappulaa sillä tavalla! Milloin tuli liikaa valoa, milloin liian vähän, milloin strobo sanoi että nyt ois tauon paikka ja muuta. Samilla paloi käämi ja se tuli itse renkuttamaan strobovaloa. Minut se pisti aukomaan ovea. Taisin sössiä tosin siinäkin! :D Tässä kohdassa taisin ensimmäistä kertaa tuumia, että efektit ei oo se mun juttu.

Stroboräplääjänä. 


Sami, Auri ja Eileen kuvausten välissä. 


Ilta alkoi olla kuvausten loppuessa jo yön puolella, joten painuimme kaikki nukkumaan.

Päivä 07: kuva minne haluaisit mennä

Tässä on nyt ollut parin päivän tauko, anteeksi joululomani.

Olenko se vain minä vai ontuuko tuo otsikon lauserakenne jotenkin...? No, copy-paste.

Päivä 07: kuva minne haluaisit mennä


(Mexico)








(Camden, London)