Eilen oli toinen kuvauspäivä. Siis mun toinen. Koko leffan tiimoilta neljäs.
Oltiin pelottavalla suolammella, jonka piennar oli täynnä kuisiaisia. Tai sellasia punamustia murkkuja. Ne kiipes kenkiä pitkin ja niitä sai kymmenittäin hutkia kengistä pois. Säälien katsoin kuva- ja äänimiehiä, joiden kintut oli housuja myöten niiden peitossa. Offilla nekin lopulta pysyi loitolla.
Oli ihan kivaa juoksennella korkkarit jalassa metikössä. Kompuroimista ei tarvinnu ainakaan feikata. Ohjaaja väittää taas, että tuli kuulemma loistavaa matskua. Luottakaamme häneen.
Haluan hehkuttaa kuitenkin meidän maskeeraajaa! Se teki hienot ja aidon näköset maskit meille. Molempien näyttelijöiden piti näyttää rumilta ja sairailta, ja vaikka katoin meiän Abigailia metrin päästä, näytti silmäpussit ihan aidoilta, eikä maskeeratuilta.
Kuva ei täysin tee oikeutta maskille. Luonnossa näytin aika aneemiseltä univajeiselta narkkarilta!
GWAHHHAHAHAHAHAHAH!!
maanantai 7. kesäkuuta 2010
sunnuntai 6. kesäkuuta 2010
lauantai 5. kesäkuuta 2010
torstai 3. kesäkuuta 2010
Materialistipäivitys!
TÄNÄÄN OLI VIIMENEN PÄIVÄ TYÖSSÄOPPIMISTA!!
HUOMENNA ALKAA KESÄLOMA!!
Pääsin tänään tuntia aikasemmin kotiin, ja sain valita hyllystä jopa neljä tuotetta!
Otin tehohoitoaineen:
muotoilusuihkeen:
suihkutettavan hoitoaineen:
ja hilseshampoon Hauvelille:
Kaikkien näiden jälkeen sain vielä lisäksi käteeni kirjekuoren, jossa oli kuulemma pieni yllätys. Kun kurkkasin kuoreen, sieltä ei löytynytkään lahjakorttia latvojen tasaukseen tai muuta, kuten oletin, vaan RAHAA!
Olin: " O__O "
No, lähin tietty sitetn tuhlaamaan sitten.
Ostin valkosen pitkähihasen t-paidan, jonka tarttin mun roolimekkoni alle. Jouduin maksaa siitä melkeen 13 euroa. u__u
Sitten pyörähdin jostain syystä Mekassa, ja löysin sieltä orpoja pikkusia kenkiä, joita kaupiteltiin viiteentoista euroon, joten piti sitten viedä yhdet kotiin!
Päädyin tuollaisiin pronssisiin, joissa on solki. Siellä oli myös mattavalkoisia ja kiiltopunaisia.
_____________________________________________________
Tankoilin taas. Mulla on ollut hiljainen kevät tangon kanssa, ja oon taantunut vähän, mutta luulenpa kuulkaas, että pienellä treenillä pääsen äkkiä takasin siihen kuntoon missä olen ollut.
Saan supermiehen jälleen, mutten joka kerta.
Jatkettu perhonen menee (tosin tömähdän sieltä lattialle aika pian).
Ilmainverttiä en tosin enää saa.

sunnuntai 23. toukokuuta 2010
Päivityspäivitys
Koska oma tietokoneeni on nukahtanut ikiuneen, vietän huomattavasti vähemmän aikaa koneella. En siis pääse blogittamaan kovin usein. Tässä nyt kuitenkin vähän ostostelupäivitystä.
Ostin ensimmäistä kertaa lastenosastolta vaatteita jollekin muulle kuin itselleni.
"Rock pirates".Tollanen pitkä turkoosi paita ja samanväriset trikoot - tai siis leggingseiksihän noita nykyään sanotaan.
Liehuskeleva kesähame. En ois halunnut ostaa mitään vaaleanpunaista, mutta siltä ei voi välttyä koska sitä tungetaan kaikkiin lastenvaatteisiin (tyttöjen). No, eivätpähän ole ainakaan kokovaaleanpunaisia, en voi sietää kun kakarat kääritään pelkkään pinkkiin. On niitä muitakin värejä!
Noniin, tässä on must-juttu joka talouteen, jossa on vähintään kaksi pitkätukkasta. Neljä litraa hoitoainetta. Ja pumppu.
Ostin Hairmailin poistokellarista 13e.
Sitten ompelua. Mulla oli sellanen nilkkoihin asti ulottuva hame, jonka äiti oli tuonut Lontoosta joskus. Se istui kuitenkin huonosti ja oli läpinäkyvä. En käyttänyt sitä koskaan. Lopusta tajusin, että sen helmasta saa hyvän kellohameen.Kuvassa hameen alla omatekemä tyllialushame, joka löytyy aikaisemmasta postauksesta.

Lopuksi...
:(
torstai 13. toukokuuta 2010
KESÄ ON TÄÄLLÄ!!!
Oltiin vähän ulkona leikkimässä! :) Oli ihan kivaa!
Mitäs muuta kuuluuu... Olen ommellut. Mm. tällaisen alushameen:
( ^ Hauveli nauraa mun antennille :( )
Tuo hame on hyvä kellohameen kanssa, siitä tulee muhvempi!
Cindykin oli meillä kylässä. Kuten kuvista näkyy. Ompelin myös toisen mekon, joka tulee esiintymään eräässä elokuvassa...
Hiton ruma, sanon minä, ei musta oo mihinkään! Kauluski vinossa! Dx
Humm dumm. Mulla on nykyään kokonaan musta tucca, kiitos Kaukaun! Päivän look oli eilen tällanen:
That's all, folks!
lauantai 8. toukokuuta 2010
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)