Tiistaipäivänä minulla oli heti aamusta decokoe. Chiana tuli mun uhrikseni. Chiana sai turkoosia meikkiä ja kikkurakampauksen.
Meikistä sain kauheasti kehuja, mulla oli kuulemma erinomaiset luomivärit ja vakaat rajaukset. Olisin saanut meikistä kolmosen (asteikolla 1-3) mutta sain 3- koska asiakasanalyysi ei ollut täytetty oikein.
Kampauksessa oli epäsymmetrisyyttä ymym ja siitä sain vissiin kakkosen.
Kun lähin koulusta kokeen jälkeen, ja kuvasin tulvaa ja ankkoja.
(Onko tuo risti tuossa kirjkon seinässä väärinpäin?)
Sitten suuntasin Seppälään, ja päätin viihdyttää itseäni leikkishoppailemalla. Sovitin siis rohkeasti jännittävia vaatteihia.
Tuo kynähame oli aika håt, tosin vaan yhtä kokoa liian pieni. Pilkkupaita menetteli, ottaisin sen jos halvalla saisin.
Tuo punapaita on aika fifties.
Lopuksi kokeilin kiiltäviä tekonahkahousuja jotka oli ihan liian naftit! :F Muodostivat aikamoiset lehkkakahvat lanteille. Lisäksi pillilahkeiset. Tuo minihihainen tekonahkabolero oli aika kiva, mutta ehkä jostain vähän joustavammasta kankaasta tehtynä, sekä joidenkin kivojen koristusten kanssa. :D
En ostanut mitään.
keskiviikko 7. huhtikuuta 2010
maanantai 5. huhtikuuta 2010
Cindyn lähtijäiset
Cindy lähti kotiinsa tänään aamulla. Käytiin viemässä se äitille, joka juuri tuli näyttelyreissulta Amin kanssa. Tuliaisina sillä oli kaksi pientä pyreneittenpalloa - ei tosin omaan käyttöön (!!!)
Minttu
Ja Tahvo. Eiku Tempo.
Cindy leikki niitten kanssa innoissaan!
Täti komentaa!
Ami odotteli puussa.
Sitten kun lähettiin, Cindi jäi kattelemaan perään silmät ymmyrkäisinä.
Minttu
Ja Tahvo. Eiku Tempo.
Cindy leikki niitten kanssa innoissaan!
Täti komentaa!
Ami odotteli puussa.
Sitten kun lähettiin, Cindi jäi kattelemaan perään silmät ymmyrkäisinä.
sunnuntai 4. huhtikuuta 2010
Hauvakuumetta
Yhyy oon vaan pillittäny ja kattellu kodittomia koiria telkkarista tänään.
Sitten menin Rekkusescuen sivuille kattelemaan sieltä koiria jotka on vailla omaa mammaa!
Löysin Koipeliinin, sulosen, 5-kuukautisen ilmeisesti vinttikoiran ja collien sekoituksen.
Sitten Suomen puolelta löytyi Roxy, jo aikuinen rottweilerherra, jonka ainoita huonoja puolia oli huonot lonkat ja se, ettei se tykkää toisista uroksista.

lauantai 3. huhtikuuta 2010
Cindeilyä!
Käytiin Cindin kanssa lenkillä tässä eräs päivä.
Perjantaiksi sovittiin koiratreffit Lelukoirien kanssa! Cindy oli tosi innoissaan leluista, mutta se ei oikeen tajunnut, että lelut pelkäsi sitä, ja olisivat ehkä menneet rikki. :P
Seuraavat viisi kuvaa on ottanut Kartsan ihmisalamainen
Cindy innostui vinkulelusta.
Vinkupupua ei saanut rikkoa, mutta onneksi kalan sai suolestaa!
Kartsa on kova nyrkkeilemään.
Kotona otimme Cindyn kanssa pari mahtavaa yhteiskuvaa.

torstai 1. huhtikuuta 2010
Kuvia.
Lupaan aika varmasti että nää meikkipostaukset loppuu ehostuskurssin myötä ens viikon jälkeen. Tässä kuitenkin kiwa kirkas meikki eiliseltä. Made by Kiukiu.

Cindy on ollut meillä jo neljättä päivää, enkä ollut vielä oikeen kuvannut sitä, joten tänään tein asiaan muutoksen. Hän oli oikein kuvauksellinen tänään, vaikka vähän nolostelikin kameran edessä.
Sillä oli jotain roskaa nenussa!
"Mitääh?"
hkjdsjvksdvjks
Pötkömakkara muuten ei ole ulvonut enää kun se on jätetty yksin, koska se saa olla vapaasti koko kämpässä, ei siis makkarissa pelkästään, kuten ekana päivänä. Pörsylä pitää sille seuraa, niin se on ihan hiljaa.
sunnuntai 28. maaliskuuta 2010
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)