Sivut

sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Gootti-ilta

Sain kutsun gootti-iltaan, jota vietettiin Karjaalla eilen. Illan oli (ainakin pääosin?) järjestänyt Janne, joka halusi koota gootti-ihmisiä läjään ja toisiaan tapaamaan. Itse minut kutsuttiin seuraneidiksi, sillä ohjaajamme ei saanut vaimoaan mukaan. :)

Valmistelut iltaa varten alkoivat jo edellisenä iltana. Käärin sukkia päähän. Jep!
Kuulin Kaisulta vinkin, että kun kostuttaa hiukset illalla, ja käärii ne kolmessa osiossa sukkien ympäri, ihan niinkuin käärisi kiharruspatukat, tulee hyvät kiharat. Piti sitä sitten kokeilla. Uitin hiukset kampausnesteessä, ja käärin likaiset sukan niihen ympärille!

Tässä ollaan sukat päässä.

Tällaset kiharat niistä tuli. 

Kuvaa meikistä. 

Tällaset vaatteet mulla oli.


Iltaan kuului mm. leffassa käynti (Zombieland), sekä "Goottitunnelmia Karjaan kirjossa", eli konsertti. Käytiinpä välissä jotain haukkaamassakin. Kirkossa soi klassista musiikkia sekä Nightwishiä urkujen, pianon sellon, solistin ja juoron avulla. Oli aika hienon kuuloista!

Löysin itseni leffateatterin seinältä. (Siellä oli esillä Jannen ottamia kuvia.) 

Auto kunnossa kirkonmenoja varten! 

Minä ja Sami konsertin jälkeen. 

Kirkon pihalta. 


6 kommenttia:

  1. oooh hienot muhkukiharat tuli! nyt joka ilta vaan sukkia käärimään päähän.

    VastaaPoista
  2. Vähän on hienot kiharat! Mulla on liian lyhyet hiukset noihin sukkakiharoihin kyllä :P

    VastaaPoista
  3. No mutta lyhyiin hiuksiin voi tehdä ihan mitä tahansa muuta! :D Tän pitusta tukkaa on niin vaikea laittaa. Noikin latistui kyllä illanmyötä, niinkuin kuvista näkyy.

    Mut Kaisu, oli tosi hyvä vinkki, käytän varmasti uudestaankin! \o/ Kumpa ne ois pysyny tollasena koko illan, ois ollu aika pornot!

    VastaaPoista
  4. Mulla latistuu kaikki tässä tukassa, ei pysy edes suorana vaikka mitä tungen päähän. Liukkaat kun on - paitsi ehkä nyt kun on niin blondattu että on karhea :P

    VastaaPoista
  5. Miksei tukkatyylia vois vaan vaihtaa niinku wowissa...?

    VastaaPoista
  6. No niinpä, olisi vähän helpompaa tämäkin elämä :P

    VastaaPoista