Sivut

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Semisti secoa

Väriympyrä-postauksessa kyselin mielipidettänne siitä, minkä värinen otsatukka sopii minulle parhaiten. Niitä kun on ollut jos jonkinmoista. Sain vastauksia myös Facebookissa ja tulos oli yllättävä.

Eniten ääniä sai listan viimeinen, eli tummanpinkki, joka on siis Stargazerin magenta. Se sai yksitoista kannatusta. En tiedä oliko kuva hieno kammattuinen tukkineen ja tekoräpsyineen, tai jotain, sillä omasta mielestäni se on ehkä vähiten suosikki! :D

Oma suosikkini on varmaankin kirkas pinkki, koska tykkään siitä että väri näkyy kunnolla.
Toiseksi eniten ääniä saivat turkoosi ja violetti (viisi ääntä). Kirkas pinkki samoin kuin musta saivat neljä ääntä, mutta musta myös yhden ei ainakaan -äänen. Sininen sai kaksi kannatusta, ja blondi yhden kyllä- ja yhden ei-äänen.

Olen kiitollinen kaikista vastauksista, mutta valitettavasti täällä ei vallitse demokratia, joten en värjännyt värillä, mikä ei tuntunut kivalta. Tulen joka tapauksessa vaihtelemaan väriä jatkossakin.


Turkoosi päästeli jo kuolemankorinaa, joten jotain oli tehtävä.


Tadaa!



Not back to black, back to violet!
Ärsytti taas kun tuntui että väristä tuli ihan sysitumma, mutta noissa kuvissa se on ihan kirkas. Ja tuosta se vielä haalistuu, kun on vastavärjätty.

Se tukasta!

Eilen meillä oli täällä Naten bullivauva Nemi kylässä ihan aamusta yöhön asti. Kissoilla oli toki oma mielipiteensä asioista:



Nemi käyttäytyi kuitenkin todella rauhallisesti ja kunnioitti tarpeeksi kissojen "koskemattomuutta", joten Masukaan ei saanut mitään paniikkia. Silloin kun äitin mäyräkoirakoira Cindy oli kylässä, Masu säikähti niin että vietti koko viikonlopun tuolla: http://2.bp.blogspot.com/-jkuCOc1Wxls/ThdFgLXX3fI/AAAAAAAAB-8/a1VrgPFhVIQ/s1600/NN+069.JPG

Lopulta huomasi ettei Nemistä ollut haittaa, ja sängyllä sai oll turvassa. Pikkucissallahan oli lopulta huippukivaa Nemin kanssa leikkiessä! Pikkucissa oli mennyt pieneen pahvilaatikkoon, ja Nemi ahdisteli sitä siellä. Välillä aina laatikosta viuhahti valkoinen kissantassu. Ja kun Nemi otettiin pois laatikon luota, Pikkucissa oli ihan rennosti ja ihmetteli mihin koira hävisi. Eli hauskaa oli siis molemmilla.

Tutustutaan...



Niin, ja eilenhän meillä oli partyt kavereille meidän kihlajaisten kunniaksi!



Olin leiponut vegaanisen kakun, koska mulla oli pari vegaaniystävää kylässä. Kakkua kehuttiin kovasti, oli hyvää, vaikka vähän tuhtia ja ällöttävää! :)
Saatiin lahjojakin! Viinilaseja, Huojuva torni -peli, suklaata, suklaateetä, kukkia... ja tietysti viiniä!

Huomatkaa tuo ihana hippipakukassi! 

Dani oli taas semisti seco! %)



Ei tullut otettua oikeen yhtään asukuvaa, koska oikeesti, tapojeni vastaisesti en vaan jaksanut laittautua! Mulla oli t-paita ja sen kaverina sentään hame, en meinannut jaksaa edes meikata, mutta sitten sudin vähän eye lineriä kun ensimmäiset vieraat oli jo tulleet.

Mutta joo, on kiva olla kihloissa!

lauantai 18. helmikuuta 2012

What others think I do


Näitä on pyörinyt netissä ihan tajuttomasti, mutta piti nyt lisätä tämä koska tein sen itse! :P

maanantai 13. helmikuuta 2012

Chocolate For Me

Nyt seuraa helkutisti kuvia Chocosta, koska Choco ansaitsee sen.

Sateisena kesäpäivänä epäonnistunut kuvaussessio Hannun kanssa. Sain kaksi onnistunutta kuvaa, molemmat helvetin upeita!

Choco opetti Danin ratsastamaan, ja oli Danin ensirakkaus hevosiin. 

Tykkäsin käydä tosi paljon maastossa, niin tykkäsi Chocokin. 




Kentälle oli kesällä muodostunut lammikko, ja Choco repi siitä riemua.



Ikäisekseen uskomattoman upeassa kunnossa! 






Kesällä vielä hypittiin esteitä. Choco entisenä kilparatsuna halveksui liian matalia esteitä. Tämän se jo suostui hyppäämään. 

Veikeä ja seurallinen otus.





Tässä olen ensimmäistä kertaa Chocon selässä. kävin n. 20 min käyntilenkin, ja rakastuin samantien.

Chocolate For Me
Choco
1983-2012
♥ 

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Ristiäiset

Oltiin lauantaina Danin siskon vauvan ristiäisissä. Danista tuli kummisetä, mikä tekee minusta siis tietysti kummitätipuolen!

 Dani oli ollut yön töissä, ja silmät ristissä kikatellen lueskeli esirukousta ym. Itse istuin sohvalla ja facepalmasin, kun olin niin ylpeä Danista. Mutta joo, ressu oli ihan yliväsynyt!

Tytön nimeksi tuli Mira Daniela Hannele. Daniela tulee Daniin mukaan, Hannele tulee äidin kolmannen nimen mukaan (mikä on muuten myös minun toinen nimeni). Mira-nimen äiti oli kuulemma päättänyt jo kolmevuotiaana. Mira on myös minun siskoni nimi! :D

Ihmeellistä kyllä, selvisin ristiäisiin ilman minkäänmoista vaate- tai meikkikriisiä! Minulla alkaa ilmeisesti olla jo tarpeeksi paljon hienoja vaatteita, että on mistä valita. Tai jotain. Eihän niitä koskaan tarpeeksi ole! Asuni ja meikkini näyttivät tältä:


Oli vähän tuollainen ... psykobella-zombie-nekrobella-tyylinen asu. Tai ainakin minulle se tulee mieleen tuosta vihreästä väristä ja tuosta 50's -meikistä.



Kuvat on vähän huonoja, jotenkin kuvittelin kyllä näyttäväti livenä paremmalta! :D

Tässä on vielä päivänsankari, isin sylissä:


Ja kummitätipuolen sylissä!

Tsiisus mulla on pitkä nenä!

tiistai 7. helmikuuta 2012

Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain sinistä, jotain... mustaa?

Innostuin ompelemaan eli siis korjailemaan ja modaamaan vanhoja vaatteitani, kunnes ompelin vetoketjun yli ja neula taittui, heh. sain kuitenkin aikaiseksi vanhasta paidasta uuden topin!

Tällainen paita oli alunperin:


Mua alkoi risoa, kun helma oli liian lyhyt, samoin hihat, eikä istuvuudesta ollut tietoakaan. Tykkään kuitenkin kovin tuosta paidan kuvasta.

Tämmönen siitä sitten tuli:


Tosi kiva kesätoppi. Mielestäni oikeen siistiä jälkeä, ja hieno kuva ei nyt jää enää hiustaen taa piiloon. Helma on lyhyt edelleen, mutta kesäkuumalla se ei sitten haittaa.

Sunnuntaina pidettiin pienet kihlajaiskahvit anopin luona Danin perheen ja mun äitini kesken. Danin perhe on hirmu kiva ja niiden kanssa on aina kivaa.Syötiin Danin siskon leipomaa piirakkaa ja levähtäneitä korvapuusteja,  sekä kakkua ja keksejä. Danin siskon mies otti pari kuvaa meistä, ehkä julkaisen niistä pari sitten kun saan ne. Päivän asu oli:
Raidallinen.







Loppukevennyksenä vielä terveiset tangolta:

lauantai 4. helmikuuta 2012

Väriympyrä

Heippa taas arvon lukijat!

Haluaisin tietää teidän mielipiteenne, mikä tukanvärini on kaikista paras? Listaan alle kuvia, ja te saatte kertoa suosikkinne. Älkää antako kuvan laadun, tai meikin vaikuttaa mielipiteeseenne, sillä toiset kuvat on itseotettuja, ja osassa on hienommat meikit kuin toisissa. Olisi tosi kiva saada kommentteja ja mielipiteitä!

Musta
Kirkas pinkki

Turkoosi

Tummansininen

Violetti

Blondi

Tumman pinkki
Ei muuta kuin valitsemaan suosikkinne!