Sivut

perjantai 8. lokakuuta 2010

Shopit.

Olen nyt kahtena päivänä ollu Kaisun ja Jennan luona kylässä. Eilen mm. joimme teetä.

Kaisu ja Jenna. Ihan fiksuja.

Tänään olin niillä myös kylässä, mutta sitä ennen olin vaikka ties missä!

Meillä ei ollut tänään koulua, vaan mentiin luokan kanssa tukkuihin. Aamulla lähin siis bussilla Juvanmalmin Keunelle. Siellä täti kertoi meille hiustenpidennyksistä, ja sitten oli pakko ostaa vähän jotain, kun saatiin alennuksiakin!
Keunelta tarttui mukaan:

Violetti lapioharja. Näitä oon ostanu jo kaks, mutta on molemmat hajotettu. 

Turkoosi kynsilakka. 

Jennan sukka halusi mukaan kuvaan. 

Luomiväri

Kaksi huulipunaa...

Punaisen ja mustan! Poistotuotteita, euron kappale! 

Tämän värisiä. 


Lisäksi ostin sukulaisnaapurilleni, eli vaimolleni, eli Natelle vaalennusjauhetta ja hiusvärin. Se maksoi ne takaisin.

Keunen jälkeen odotettiin bussia puolituntia kylmässä (Siellä saa AINA odotta bussia, ja AINA siellä on kylmä!) Jatkettiin stadiin, ja ostettiin eväitä (juotavaa jugrttia ja keksejä). Kampin kauppakeskuksessa myytiin  Ilta-sanomia eurolla, ja kaupan päälle sai pussillisen luomuruisleipää. No pitihän sitä sitten ostaa kun oli kerta leipä lopussa!

Siellä on taas joku kissa kuvassa... 

 Sitten lähdettiin ratikalla kohti toista tukkua, mutta epäselvyyksien takia ei koskaan päästy perille luokkakaverini Hannan kanssa. Jatkoin sitten katsastamaan tulevan työpaikkaani. :]

Lopulta kävin vielä kolmannessa tukussa, ostin Elumenin hiusvärin Natelle ja lähdin viemään ostoksia sille. Tapasin sen pikaisesti Steissillä, ja suuntasin sitten Itäkeskukseen kiertelemään Kaisun kanssa.

Itiksestä ostin vaan alesukkikset. H&M. 

Shoppailuni ei päättynyt vielä tähänkään, vaan kun suuntasimme kohti kotia ja Kaisu ja Jenna menivät ruokakauppaan, kävin ostamassa Hesarin, koska siellä oli maininta meiän leffasta! ^________^


Viimenen lause! 
(Klikkaa isommaksi, niin näet lukea koko jutun.)

Tässä tarkemmin se osio, joka kertoo Härkälän kartanosta.


sunnuntai 3. lokakuuta 2010

Julkisuutta!

Tässäpä on artikkeli Salon seudun sanomista maanantailta 27.9.2010.



Sekä Turun sanomien artikkeli 12.9.2010. Tosi hyvä juttu, kannattaa lukea tämä!

(Skannaus: Auri Elina, kokoaminen: Sami Haavisto) ^_^


Klikatkaa kuvia suuremmiksi, niin näette lukeakin! ;)

lauantai 2. lokakuuta 2010

Muistoja kuvauksista: Suolampikohtaus

6.6.2010 oli sunnuntaipäivä, ja lähdimme kuvaamaan elokuvaurani toista kuvauspäivää. Kuvauspaikkana oli Somero, eräs metsänlaidasta löytyvä spooky lätäkkö.

Minun matkani alkoi kimppakyydillä kotipihalta, ja suuntasimme ensimmäisenä Aurin luo maskeerattavaksi.

Kuten näkyy, meitsi on aika  kalvakka. Kuva: Sami Haavisto (??) 

Matkalla poikkesimme saman Lohjalaisen (?) ABC:n kautta, kuten olimme tehneet ensimmäisenäkin päivänä. Tapasimme uusia tiiminjäseniä, en tosin muista ketä. Istuskelimme hetken nurmikolla, kunnes jatkoimme matkaa.




Kuvauspaikalla efektien ja kuvauskaluston laittamiseen meni oma aikansa. Minä ja Eeva (vastanäyttelijäni) otettiin se aika rennosti. Eeva torkkui takapenkillä, minä takakontissa.

Elokuvantekemisen glamouria.



AAR ARRARRARRARR! Mä näytän ihan barbababalta!! (Kuvat: Sami Haavisto) 

Juostiin metikössä ja Jyrki juoksi kameran kanssa vierellä. (Kuva: Sami Haavisto) 

Abigail (Eeva) ja Melissa (meikäläinen) (Kuva: Sami Haavisto) 

Kuvaspäm! En muista että kuvauksissa olisi tapahtunut mitään sen jännittävämpää. Kikkailtiin taas sen piuhamikin kanssa, mutta sitä ei käytettykään enää sitten myöhemmissä kuvauksissa.

Tuhlailupäivä!

Tänään olin Hellsingissä vähän kiertelemässä kauppoja insinööriystäväni Matiaksen (a.k.a. Asentaja) kanssa. Oli aika ihanaa pitkästä aikaa vaan ostella juttuja, enkä muuten ostanut mitään edes alennuskorista! Nyt onkin sitten rahat loppu mutta onneksi maanantaina tulee lisää.

Ihan ensimmäisenä menin Tiimariin. Siellä oli kaikkea söpöä Halloween-kamaa, ja mukaan tarttui kaksi ihanaa magneettia.


KappAhlissa muistin nähneeni 3-packin hyviä tankoiluhousuja, ja päätin sitten poiketa hakemassa ne mukaan. Minun kokoani ei löytynyt, mutta luulen että vähän isommatkin on sopivat.


Kolmet erilaiset:


Samasta paikasta ostin myös pinkan sukkia:




Clas Ohlssonille mentiin hakemaan Asentajalle (Matiakselle) viinilaseja. Mulle tarttui mukaan vessahajrja. Vessaharja on joku sellanen juttu, oman kodin symboli, oma vessaharja. Jotenkin on pinttynyt päähän, että vessaharja täytyy hankkia, vaikka en ees usko että tarvitsen sitä! :D 

Se on kuitenkin edes musta! 


Lopulta ostin vielä vaatteitakin (tässä vaiheessa tosin piti lainata vähän Asentajalta). Löysin Cyber Shopista IIIIIHANAN liituraita hameen, jossa helma pitenee taaksepäin. 




Nyt voin olla tuhma sihteeri! 

... 


torstai 30. syyskuuta 2010

Haisuja!

Eilen en muistanut kertoa, että ostin vihdoin uuden hajuveden. Se on Body Shopin vaniljahaisu, juuri sopivan makea ja kiva tuoksu. Edellinen vaniljani oli pahasti loppumassa, nyt ei onneksi ole hätää. 



En ole muistanutkaan esitellä ihanaa uutta pitkähihaistani, Blood Ceremony Legion -paitaa! :D 
KUKA ARVAA MISTÄ ON OSTETTU?? 

Muistoja kuvauksista: Hanipöökohtaus.

Muistellaanpa menneitä kuvatuksia kuukausien varrelta. 


Koko elokuvaurani ensimmäiset kuvaukset purkitettiin lauantaina 5.6. Somerolla. Lähdimme yhteiskyydityksellä, ja ajoimme maskeeraajamme Auri Elinan luo, jossa minä vaihdoin roolivaatteet ja Auri maskasi naamani. 


Auri maskeeraa Melissaa. Kuva: Sami Haavisto (??) 




Vastanäyttelijäni Juha saapui omalla kyydillään, muistaakseni parin muun kuvaustiimiläisen kanssa, ja treffasimme ABC:llä matkan varrella. 
ABC:llä oli vähän hassu olo, kun kaikki muut olivat normaaleissa kuteissaan, kun taas meikäläinen näytti lähinne corpse bridelta tummine silmänalusmaskeineen ja valkoisine mekkoineen. Nälkä kuitenkin hiukoi sen verran, että menin pokkana tilaamaan juustohampurilaisaterian. 


Melissallakin pitää olla torahampaat!  Taustalla Juha Hippi. Kuva: Mika Köykkä




Auri tuli mukaan kuvauspaikalle. Se oli toiveikkaana kihartamassa mun tukkaani joka tauolla - silloin vielä sentään yritettiin pitää niitä kiharana, myöhemmin sen todettiin olevan toivotonta. Mun tukka ei pysy kiharalla


Kuvattiin sillalla, jossa oli hemmetin tuulista. Sen lisäksi, että kirharani olivat samantien gone with the wind, ei kesäkuun alussa olleet helteet vielä todellakaan alkaneet. Juhan kanssa paleltiin niin että purukalusto kolisi, kuvausryhmä oli suojaisassa pusikossa lämpimät kuteet niskassa. :L Loppua kohden Juhan, eli Aleksanderin huulet oli ihan siniset!


 En muista kuka alla olevat kuvat on ottanut! Mutta todennäköisesti Auri Elina Tuupanen.




Lopussa, kun otettiin lähäreitä, meiän piti kikkailla piuhamikin kanssa. Eli äänet otettiin pienellä mikrofonilla, joka asetettiin vaatteiden alle. Siihen sitten kokoajan jompi kumpi meistä sotkeentui, kompuroi tai astui päälle. :D






Mutta kiva ensimmäinen kuvauspäivä se oli! Sain todeta, että Juha on tosi omituinen tyyppi. :D Ihan sekopää. Mutta tietysti hyvällä tavalla.



keskiviikko 29. syyskuuta 2010

Viva Horror Shop!

Huomenta!

Kova hinku on päästä blogittamaan! Sain tänään läjän kuvia kuvauksistamme, joten pääsen pian kertomaan vähän kerrallaan kuvauskuulumisia fotojen, näin jälkeenpäin! Tänään en sitä kuitenkaan tee, sillä ajattelin mennä pian jo sänkykamarin puolelle.

Syksy on tulossa ja viima puree pirun lujaa korvista. Onneksi minulla on nyt tyylikkäämpääkin tyylikkäämpi pipo korvien suojaksi!



Pipo on tieysti Blood Ceremonyn nettikaupasta Horror Shopista. Oon oikeesti ihan joku kävelevä Blood Cermonyn mainos! 

Sieltä sain myös hieman iltalukemista. Vasemman käden polku -kirja. 

Haluan siis ottaa enemmän selvää tästä filosofiasta. Käsittääkseni siis Vasemman käden polku on ikäänkuin toinen nimitys satanismille (ja pahoittelen suuresti jos puhun höpöjä). Asia varmasti selviää kun saan luettua kirjan. 

Tekisi mieli höpöttää vielä ihan kauheasti. En kuitenkaan höpötä, mutta yhden asian sanon, mitä en olisi pitkään aikaan kuvitellut sanovani: Onpas elämä kivaa!