Sivut

sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

Kevät!

Tääs vähän tällanen sitä-sun-tätä-blogimerkintä.

Ulkona on evät, oletteko huomanneet? Minä korkkasin kevään prejantaina, ja laitoin ulos nahkatakin, joka on lojunut henkarissa merkittävän kauan.

Eilen oli myös Naapurini synttärijuhlat, ja niihin herätin talviunilla olleet pliiserit. Ihanat ihanat kennät!

Naapuri järkkäsi synttärinsä PRKL Clubilla, ja minä tein sille kampauksen. Valitettavasti kuva oli paljon huonompi kuin kampaus. :P

Saatiin kakkua ja sipsua omnomnom. Ja mikä parasta, baarissa oli tanko!! Kävin siellä pyörähtelemässä, mutten kiipeillyt, koska en kehdanut olla yksin shotrseissa.

Onneksi illalla sain Maun ja Ketun tankoilukavereiksi! ^___^ Yhdessä sitten temppuiltiin tangolla. Pääsin pitkästä aikaa tangolle, koska oma Tomppa-tolppa on sairaslomalla. :(
Kokeilin uutta liikettä, jonka Mau näytti, jonka nimeä se ei tiennyt. Mutta onnistuin siinä, ja se näytti tältä:
Minä en tosin ole tuossa kuvassa.

Harjoittelin myös jatkettua perhosta, ja aluksi se oli hankalaa, mutta lopulta se sujui. Mä oon saanut jatketun perhosen vain Jamilla mountin kautta, mutta nyt sain sen jopa normaalista perhosesta!
Tosin kokoajan kuului "Nilkat suoriksi!" ja heristettiin sormea... :D

Tässä vielä jatkettu perhonen. Oon ylpeä siitä että sain tangolla olevan jalan polven suoraksi. Fukk the nilkat!  Oon juuri kurkkaamassa, onko se polvi suorana.
Persettä voisi saada vähän taaemmas, jotta selän ja jalan linja olisi suora.

2 kommenttia:

  1. Olisit cropannu ton nilkan pois niin se olis ollu täydellinen! :D hih hih

    VastaaPoista
  2. Enpäs! sun pitää vaan hyväksyä mut virheineni. :D

    VastaaPoista