Sivut

sunnuntai 21. elokuuta 2011



Roskiksesta poimittu hyllykkö sai uuden ilmeen teipillä. Ennen tummansininen-vaalea puu sai ympärillensä mustaa ja turkoosia. Mustaa on kahdenlaista, mattaa, sekä kiiltävää, koska kiiltävä ei riittänyt koko hökötykseen. Lähempää tarkasteltaessahan tuo näyttää aika rumalta, koska en jaksanut koko aikaa keskittyä nälältäni, mutta rumahan se oli jo löydettäessä. Olisin halunnut turkoosin sijaan violettia, koska se olisi sopinut keittiöön paremin, mutta töissä ei ollut sen  väristä teippiä.

Todellisuusessa turkoosi on hieman vihertävämpi.  Olen ihan tyytyväinen lopputulokseen.

Tänä vuonna on tullut todella vähän puistoiltua, oikeaa kunnon puistosessiota ei ole ollut kertaakaan. Tänään Dani nappasi minusta pari kuvaa pihan kiipeilytelineessä matkalla kauppaan, ja lauantaina odotellessamme myöhässä olevaa junaa neljäkymmentä minuttia.

Hyvää loppukesää lukijoille! (En piruvie suostu vielä siihen että oilsi syksy!!)





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti