| Mmjau! |
Dän dän dääää!
Violetti oli jo sen verran haalistunut, sekä kasvanut tyveä, että jotain oli tehtävä. Lisäksi musta osuuteni oli aivan ruskeaksi haalistunut, joten koko pää oli värjäyksen tarpeessa. Vaalensin violetin kokonaan pois, koska seuraava väri, jonka päähän laitan on aika kirkas pinkki, eli tarvitsee vaalean pohjan. Päätinpä kuitenkin olla samantien värjäämättä, vaan annan vaihteen vuoksi olla hetken aikaa blodina. En ole koskaan ollut blondi - edes osapääblondi. Tosin on varmasti ihmisiä, joiden mielestä se olisi minulle ainoa oikea hiusväri... hehheh...
Yksinäisen, sateisen sunnuntaipäivän kunniaksi, päätin kokeilla hienoja meikkejä. Noh, vitut niistä mitään hienoja tuli, ei ainakaan yhtä hienoja kuin se josta otin ispiraation. Eli malli on Duvessan blogista. Mulla vaan ei ole yhtä laadukkaita värejä, eikä tarkkaa kättä, kuin kys. blogittajalla. Eli siis aika onneton kopio:
Kun aloin meikata, huomasin, ettei minulla edes ole kirkkaanpunaista väriä paletissani. Löysin jonkun iki-iki-vanhan paletin, josta löytyi punainen (vai mahtoikohan olla poskipuna?) mutta sekin oli vähän liian oranssi. Ja haalea.
Hei kertokaas nyt; minkä merkkiset luomivärit on sellasia tarpeeksi pigmenttipitoisia?


